Pertti, Albert

Viihde

Valikko

Susanna Ruotsalainen lapsista: "Pitäisi löytyä aika helkkarin ihana mies"

Perhehaaveet
Susanna Ruotsalainen täytti perjantaina 40 vuotta.
Hän kertoi IS:lle ajatuksiaan muun muassa lapsien hankkimisesta.

Ikäkriisi tai perheenperustamishaaveet eivät ole Susannan arjessa läsnä.

- Minulla ei ole ollut koskaan mitään vauvakuumetta, ja nyt alkaa olla ikääkin jo sen verran... Oman perheen perustamiseen on tietysti vielä pieni mahdollisuus, mutta pitäisi löytyä aika helkkarin ihana mies, jonka kanssa lapsen hankkisin, Susanna naurahtaa.

- Sitä paitsi olisin lapsesta niin huolissani, etten ehkä voisi edes hankkia lasta. Varmaan kuolisin huolesta. Nytkin huolehdin aina omista läheisistäni koko ajan, enkä kestä katsoa, jos jollain on jotain huolia tai kärsimystä, empaattinen nainen myöntää.

Haavekuva unelmamiehestä toki Susannallakin on.

- Minulla on selkeä kuva siitä, millaisen miehen haluaisin. Miehellä pitää olla hyvä itsetunto ja hänen pitää olla itsevarma. Ja hänen pitää osata nauraa itselleen, Susanna luettelee.

Susanna myöntää olevansa itsenäistä sorttia, jolle ei mustasukkainen mies sovi.

- Miehen pitäisi osata antaa minun elää myös omaa elämääni ja antaa tarpeeksi vapautta. Tärkeintä olisi, että mies on sinut itsensä kanssa, koska uskon, että sellaisessa suhteessa vallitsee täysi luottamus.

Lue lisää Susannan ajatuksista tämän päivän Ilta-Sanomista!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    2. 2

      Olympiavoittaja Toni Nieminen voi vielä saada mitalinsa takaisin

    3. 3

      Metalliartistin Maamme-laulu herätti huomiota SM-liigan finaalissa – ”Olipas karsea”

    4. 4

      IS seuraa 4.finaalia: Tappara tulitti Kilpeläisen vaihtoon – KalPa aloitti kirin, katso maalit

    5. 5

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    6. 6

      Vastaanottokeskuksen ruokajonossa painittiin – paikalle hälytettiin useita poliisipartioita

    7. 7

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    8. 8

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Jere Karalahti vihjaa muutosta Thaimaahan: ”Kohta sitä jo eletään tuolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    4. 4

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    7. 7

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    10. 10

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    2. 2

      Olympiavoittaja Toni Nieminen voi vielä saada mitalinsa takaisin

    3. 3

      Metalliartistin Maamme-laulu herätti huomiota SM-liigan finaalissa – ”Olipas karsea”

    4. 4

      IS seuraa 4.finaalia: Tappara tulitti Kilpeläisen vaihtoon – KalPa aloitti kirin, katso maalit

    5. 5

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    6. Näytä lisää