Pertti, Albert

Viihde

Valikko

Jarmo Koski saamastaan Salkkari-palautteesta: "Ihmiset eivät tarkoita pahaa"

Salatut elämät
Seppo Taalasmaan roolista sataa Jarmo Koskella paljon palautetta.
Salkkareista poistuva Jarmo Koski on kertonut IS:lle saamastaan palautteesta. Vuosi sitten keväällä Seppo alkoholisoitui, ja tuolloin myös Koski itse sai kommentteja Sepon alamäestä.

- Kyllä ihmiset ovat tulleet varoittelemaan tuolla kylillä, että et kai sinä vaan ole alkoholisoitumassa. Siihen olen vastannut, että on ihan eri asia, mitä minä teen ja mitä Seppo tekee, Koski kertoi tuolloin.

- Ihan oman mielenterveyteni kannalta ajattelen, että ihmiset eivät tarkoita pahaa, vaan haluavat vain ottaa kontaktia ja tulla juttelemaan, Jarmo pohtii.

- Välillä olen kyllä miettinyt, miksi ihmiset tulevat neuvomaan, mitä Sepon pitäisi tehdä. Esimerkiksi Isabellasta he sanovat: "Se on niin kiero nainen. Onko se oikeastikin sellainen, älä usko sitä!" Tai: "Laita sille Ullalle luu kurkkuun".

Jarmo Koski myös kertoi IS:lle, että roolin raskaat piirteet tulevat mieleen vapaa-ajallakin.

- Vaikka sitä kuinka pitää itseään ammattilaisena, niin tällainen ei voi olla vaikuttamatta. Lapseni ovat jo aikuisia, ja enää ei tule päivittäin oltua heidän kanssaan niin täysillä läsnä, että työt unohtuisivat välillä kokonaan. Työn vastapainoksi maalaan akryyliväreillä ja luen paljon kaikenlaisia kirjoja, esimerkiksi dekkareita ja elämäkertoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    3. 3

      Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Vakavasti loukkaantunut Zlatan rikkoi hiljaisuuden – aikoo palata entistä vahvempana: ”Luovuttaminen ei ole vaihtoehto”

    6. 6

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    7. 7

      Katso kohokohdat: Lionel Messi upotti Real Madridin lisäajalla – törkytaklauksen tehnyt Sergio Ramos ajettiin ulos

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    9. 9

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    10. 10

      Kommentti: Macron voittaa, ehkä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    6. 6

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    7. 7

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    8. 8

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    9. 9

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    10. 10

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    3. 3

      Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Vakavasti loukkaantunut Zlatan rikkoi hiljaisuuden – aikoo palata entistä vahvempana: ”Luovuttaminen ei ole vaihtoehto”

    6. Näytä lisää