Ilpo, Tuure

Viihde

Valikko

Tarja Turunen otti valtavan tatuoinnin jalkaansa - mitä mieltä olet lopputuloksesta?

Laulaja Tarja Turunen esittelee Facebook-sivuillaan uutta tatuointiaan, joka on omistettu hänen tyttärelleen.
Tarja Turunen on ottanut värikkään kukkatatuoinnin sääreensä. Valtavan tatuoinnin keskellä on hänen tyttärensä Naomin nimi.

Katso kuva Turusen
Facebookista täältä!

Tatuoinnista kertoi ensin MTV3.fi.

Naomi syntyi viime vuoden marraskuussa. Colors in the Dark -levyn julkaissut Turunen kertoi IS:lle syyskuussa tyttärensä viettävän jo reipasta kiertue-elämää äitinsä ja isänsä kanssa.

Turunen myönsi, että aluksi äitiyden ja ympäri maailmaa lähes kahdeksaksi kuukaudeksi vuodessa vievän uran yhteensovittaminen pelotti. Naomi on kuitenkin sopeutunut keikkaelämään hyvin.

- Hän on ihana tyttö. Elämä on jatkunut aivan samaa rataa kuin ennenkin. Se johtuu tietysti siitä, että Marcelo (Cabuli) hoitaa häntä ja ottaa hänestä vastuun, kun äidillä ei ole aikaa, Turunen kertoi.

Turusen mies ja Naomin isä, manageri Marcelo Cabuli reissaa mukana kiertueilla. Kiertue-elämää on helpottamassa myös oma lastenhoitaja.

Kaksikuukautisena ensimmäisen ulkomaanreissunsa tehnyt Naomi ei näytä kärsineen maailman kiertämisestä.

- Jos tuntuisi yhtään siltä, peli loppuisi siihen, Turunen painotti.

Turunen kertoi, että Naomi osoittaa jo nyt kiinnostusta musiikkiin.

- On ollut ihanaa huomata, miten tyttö nauttii musiikista, oli se klassista, rockia tai mitä vain. Kun hän kuulee musiikkia, ylävartalon vatkaaminen alkaa.

Turusen mukaan Naomista tulee vähintään kaksikielinen. Hän pitää tärkeänä suomen puhumista tyttärelleen. Isänsä kanssa tyttö puhuu espanjaa.

Ota kantaa

Mitä mieltä?

Kaunis ajatus 25% Parempiakin nähty 65% Hyvä toteutus 10%
Ääniä yhteensä 4748

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Mies katosi Kauhajoella 2015 – löytyi kuolleena kilometrin päästä autostaan

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      IL: Markus Pönkä ei saapunut kärsimään tuomiotaan – voi olla aseistautunut ja vaarallinen

    9. 9

      Kerrostalohuoneisto tuhoutui täysin Vantaalla – peräti 80 asukasta joutuu evakkoon

    10. 10

      Sporttinen kaunotar! Lola Odusoga, 39, julkaisi meikittömän selfien

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    3. 3

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    4. 4

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    5. 5

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    6. 6

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    7. 7

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    8. 8

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    9. 9

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    10. 10

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Mies katosi Kauhajoella 2015 – löytyi kuolleena kilometrin päästä autostaan

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. Näytä lisää