Signe, Varma

Viihde

Suomalainen sai tähtiroolin brittiohjaajan elokuvassa ulkonäkönsä vuoksi

Julkaistu:

VERTAA ITSE
Näyttelijä Elmer Bäckin ja neuvostoliittolaisen elokuvaohjaajan Sergei Eisensteinin (1898-1948) yhdennäköisyyttä ei käy kiistäminen. Kummallakin on korkea otsa ja joka suuntaan versova kihara tukka.
Tämä yhdennäköisyys oli yksi syy siihen, että brittiohjaaja Peter Greenaway valitsi suomalaisnäyttelijän esittämään Sergei Eisensteinia uuteen Eisenstein In Guanajuato -työnimellä kulkevaan elokuvaansa. Osittain arkistomateriaaliin perustuva elokuva kertoo ohjaajamestarin Meksikon-matkasta, joka vaikutti paljon hänen elämäänsä ja työhönsä.

- Nyt minun pitää vielä lihottaa itseäni muutamalla kilolla tuotantoyhtiön toivomaan painoon, Bäck kertoo STT:lle puhelimitse Berliinistä.

Syömisen lisäksi Bäck valmistautuu tähänastisen uransa tärkeimpään rooliin syventymällä Neuvostoliiton historiaan.

- Yritän ymmärtää, millaisissa olosuhteissa ja ilmapiirissä Eisenstein eli ja työskenteli. Stalinin sensuuri vaikutti suuresti hänen elokuviinsa.

Vaikka Eisenstein-elokuvan kieli on englanti, Bäck on alkanut opiskella myös venäjää.

- Lisäksi opettelen puhumaan ja liikkumaan Eisensteinin tavoin. Hän oli hyvin tietoinen siitä, mitä häneltä odotettiin hänen julkisessa roolissaan. Eisenstein pitkälti näytteli itseään yksityiselämässään.
 
Bäckin Eisenstein-rooli yllätti monet suomalaiset, sillä hän ei ole kotimaassa kovinkaan tunnettu. Isoimman roolinsa hän näytteli Peter Lindholmin Missä kuljimme kerran -elokuvassa ja -tv-sarjassa.

Bäck kertoo hämmästyneensä roolitarjouksesta myös itse.

- Olen Peter Greenawayn suuri ihailija, ja tuntui surrealistiselta, että hänen tasoisensa ohjaaja otti minuun yhteyttä.

Tällä hetkellä Bäck näyttelee Berliinissä Nya Rampen -teatteriryhmässä. Hän kertoo oppineensa siellä uskomaan suomalaiseen teatteriin ja sen vientimahdollisuuksiin ulkomaille.

- Uskon, että hyvä teatteri toimii yli kielirajojen. Täällä ei ole minkäänlaisia ennakkoluuloja suomalaista tai pohjoismaista teatteria kohtaan. Päinvastoin, Pohjoismaita pidetään täällä jännittävinä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    8. 8

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    9. 9

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    10. 10

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    6. 6

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    7. 7

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    8. 8

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. Näytä lisää