Heidi

Viihde

Valikko

Ron Howard haluaisi tehdä elokuvan Mika Häkkisestä

Julkaistu:

Yksinäinen Katsastaja tietää, että suomalaiset formulasankarit halutaan valkokankaalle.
Ohjaaja JP Siili teki dokumenttielokuvan Teemu Selänteestä.

Sel8nne on vetänyt katsomoihin jo yli 22000 ihmistä. Kiekkolegendan elämä siis kiinnostaa. Nyt on alkanut mielenkiinto herätä myös formulakuski
Kimi Räikköstä kohtaan. Katsastaja kuuli, että peräti kolme suomalaista elokuvantekijää on ottanut yhteyttä SF Filmiin ja ehdotellut dokumenttielokuvan tekoa Räikkösestä.

Samainen leffayhtiö on hoitanut Selänteen dokumentin lisäksi aiemmin myös tarinat
Vesa-Matti Loirista ja Jari Litmasesta.

Suomalaiset elokuvantekijät ovat kiinnostuneita myös kaksinkertaisesta F1-maailmanmestarista
Mika Häkkisestä, sillä hänen tarinaansa liittyy todellista dramatiikkaa. Australian onnettomuus ei unohdu ja Mika on itse kertonut toipumisen kuolemanporteilta olleen raskas.

Jo Oscar-palkittu
Ron Howard kertoi katsastajalle Rush-elokuvan tilaisuudessa, että Häkkisen tarina kiinnostaa. Hän sanoi IS:n haastattelussa aiemmin, että Häkkisen ja hänen kilpakumppaninsa Michael Schumacherin yhteinen F1-taisto olisi tarinan arvoinen.

Jos ja kun Räikkösen tai Häkkisen tarinat valkokankaalle saadaan, ne saavat varmasti vähintään Sel8nteen verran katsojia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Poliisi loukkaantui kiinniottotilanteessa huoltamon pihalla Karkkilassa – joutui sairaalaan

    5. 5

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    6. 6

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    7. 7

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    8. 8

      IS:n lukijoiden painajaismaiset mökkinaapurit: kamera kuvaa pihaamme, polttopuita hakataan toisen tontilta, mönkijärälläys ottaa hermoon...

    9. 9

      Haluatko ostaa huippupuhelimen? Nyt kannattaisi odottaa

    10. 10

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    4. 4

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    5. 5

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    6. 6

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    7. 7

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Poliisi loukkaantui kiinniottotilanteessa huoltamon pihalla Karkkilassa – joutui sairaalaan

    5. 5

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    6. Näytä lisää