Sami, Samuli

Viihde

Fore!-lehti: Jenni Dahlman: ”Kotimaassa oleminen ahdisti”

Julkaistu:

Kimi Räikkösen ex-vaimo jätti hevosensa Sveitsiin ja tuli kesäksi Suomeen golfaamaan.
Malli-esteratsastaja Jenni Dahlman vietti tämän kesän lähes kokonaan Suomessa. Kotiin Sveitsiin jäivät odottamaan neljä kilpatason hevosta, joilla hän kiertää esteratsastuskilpailuja Euroopassa. Dahlman kertoo Suomen-kesästään Fore!-lehdessä.

Edellisinä vuosina Jenniä on näkynyt kotimaassaan hyvin harvoin. Hän on käväissyt Suomessa pikaisesti vain keskikesällä ja Helsinki International Horse Show’n aikaan.

Nyt asiat kuitenkin muuttuvat.

- Ennen kotimaassa oleminen jopa ajoittain ahdisti minua. Mutta nyt nautin kympillä Suomessa vietetystä kesästä ja jatkossa aion viettää kotimaassa vähän enemmänkin aikaa, Jenni sanoo Fore!-lehden haastattelussa.

Haastattelussa Jenniä kuvaillaan seesteisen onnelliseksi. Hän myöntää myös perheen ja lähimmäisten olevan asennemuutoksesta onnellisia.

Suomessa Jenni alkoi golfata, mikä oli hieman yllätys lähipiirille. Ystävien esimerkki oli innoittanut häntä.

Jenni haluaa kehittyä hyväksi golfaajaksi, mieluiten parhaaksi. Hän kertoo haastattelussa tekevänsä aina kaiken täysillä. Golfauksessa ei kuitenkaan voi olla heti hyvä, minkä vuoksi Jennin kärsivällisyys on ollut koetuksella.

Muuten hänen aikansa Suomessa on kulunut ystäviä tapaillessa sekä sukulaisten ja kavereiden juhlissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

    2. 2

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    3. 3

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

    7. 7

      Mahtavat letut eivät kaipaa edes hilloa – salaisuus piilee taikinassa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Samu Haber paljasti Vain elämää -konsertissa syyn, jolla hänet saatiin mukaan ohjelmaan

    10. 10

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    7. 7

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    8. 8

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    9. 9

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    10. 10

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    10. 10

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

    2. 2

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    3. 3

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. Näytä lisää