Marko, Markus, Markku

Viihde

Valikko

Näin suomalaisnaisia haukkunut Anu Saagim on itse muuttunut vuosien varrella

Muodonmuutos
Julkkis-BB -talossa parhaillaan kilpaileva Anu Saagim on ollut suomalaisille tuttu jo yli 16 vuotta.
Virolaissyntyinen päätoimittaja tietää kuinka kohautetaan.

Suomessa hän on päätynyt usein otsikoihin suomalaisten ja erityisesti suomalaisnaisten ulkonäköä arvostelemalla.

Suorapuheisen naisen taival lehtien palstoilla alkoi suunnittelija Ristomatti Ratian vaimona. Ennen Ristomattia Anu ehti olla naimisissa myös liikemies Carl Danhammerin kanssa.

Anu ja Ristomatti ovat edelleen naimisissa, mutta pari on myöntänyt, että elävät nykyisin täysin erillistä elämää.

Viime vuosina Anu on onnistunut pysymään pinnalla lähinnä suomalaisia haukkumalla.

- Rumat ihmiset ärsyttävät minua. On tietysti eri asia jos kyse on sairaudesta, mutta jos näen löysän ja ulkonäöstään välinpitämättömän ihmisen, hän ei voi olla mielestäni uskottava. Ei vaikka tekisi työnsä kuinka hyvin, Anu töksäytti IS:lle 2008.

- Suomalaisnaisten tulisi laihtua, koska he ovat kaikki melko pulleita. Syövätköhän he liikaa pullaa, Anu lausui FOX-kanavan Tanssi peppu pieneksi -ohjelmassa 2012.

- Jos on ruma ja vanha, on mielestäni sairas, Saagim on sanonut IS:lle.

BB-talossa Anu on antanut ymmärtää, että hänen laukomansa kohukommentit ovat usein olleet tietoista provosointia, ja usein hän on lasketellut suoranaista lööperiä mielipiteistään, ainoastaan kiinnittääkseen huomiota.

Anusta voi helposti olla montaa mieltä, mutta IS:n arkiston kätköistä kerätyistä kuvista ei voi kiistellä, etteikö Anu olisi ikäisekseen upeassa kunnossa.

Vuosien varrella Anu ei ole muuttunut juuri lainkaan. Ulkonäöstään huolta pitävä nainen on upea kaunotar vielä 51-vuotiaanakin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    3. 3

      185 amistutkintoa jäämässä unholaan – mukana hitsaaja, valokuvaaja ja maalari

    4. 4

      Reserviläinen osti entisen vankilakiinteistön – vuokralainen perusti kannabiskasvattamon

    5. 5

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    6. 6

      Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

    7. 7

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    8. 8

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    9. 9

      Kommentti: Vaalitappio oli karmea herätys keskustalle – kulisseissa mietitään jo Sipilän seuraajaa

    10. 10

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    3. 3

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    4. 4

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    5. 5

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    6. 6

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    7. 7

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    8. 8

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    9. 9

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    10. 10

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    3. 3

      185 amistutkintoa jäämässä unholaan – mukana hitsaaja, valokuvaaja ja maalari

    4. 4

      Reserviläinen osti entisen vankilakiinteistön – vuokralainen perusti kannabiskasvattamon

    5. 5

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    6. Näytä lisää