Akseli

Viihde

Valikko

Iloinen Martti Ahtisaari nautti kohutusta Kirsikkapuistosta

kansallisteatteri
Presidentti Martti Ahtisaari oli yksi monista, jotka näkivät tiistaina ensi-illassa Suomen Kansallisteatterin kohutun, Mika Myllyahon ohjaaman Kirsikkapuisto-näytelmän suurella näyttämöllä.
Tšehovin kirjoittama ja Mika Myllyahon sovittama näytelmä sai ennakkoon julkisuutta, kun näyttelijä Tea Ista jäi pois roolistaan. Samalla työryhmästä lähti pois tunnettu ohjaaja ja näyttelijä Kristian Smeds, joka istui eilen seuraamassa näytelmää katsomon puolella.

Katsomossa oli iso määrä teatterialan kärkikaartia ja muita arvovaltaisia vieraita. Esityksen lopussa katsomosta kuului myös huuto bravo loppukumarrusten aikana.

- Olen kauhean iloinen, että pääsin pitkästä aikaa teatteriin ja se oli juuri tämä esitys, Martti Ahtisaari sanoi.

- Nautin suuresti esityksestä, se oli nykyaikaistettu. Kun luin esitettä, siinä oli Anton Tšehovin ajatuksia, että ihmiset ajattelevat hänen komediaansa valitettavasti tragediana.

Hyvässä kunnossa oleva ja selvästi laihtunut Martti Ahtisaari painotti, että maailman muuttuminen näkyi näytelmässä.

Näytelmä oli nykyaikaistettu tähän hetkeen. Jään nyt esityksen jälkeen pohtimaan kokemuksia illallisella yhdessä ystävieni kanssa täällä teatterissa. Siellä syntyy varmasti paljon uusia ajatuksia, hän sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    2. 2

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      KRP aloitti esitutkinnan valtakunnansyyttäjän toimista

    6. 6

      Saako Raimo Summanen potkut pedofiili-huutojen vuoksi? Seuran omistaja Jussi Salonoja: ”Kaikki ratkeaa tänään”

    7. 7

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    8. 8

      Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

    9. 9

      Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

    10. 10

      Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    5. 5

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    8. 8

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    2. 2

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      KRP aloitti esitutkinnan valtakunnansyyttäjän toimista

    6. Näytä lisää