Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Jack Nicholson: En pysty enää iskemään naisia

Julkaistu:

Legenda ei aio enää tehdä töitä, mutta se ei johdu huhutuista muistiongelmista.
RadarOnline-sivusto siteerasi viime viikolla anonyymia Hollywood-vaikuttajaa, joka sanoi Jack Nicholsonin jättäneen elokuvat taakseen, koska kärsii muistiongelmista. Toistaiseksi viimeisen elokuvansa How Do You Know'n hän teki vuonna 2010.

Sun-lehden toimittaja vietti 76-vuotiaan Nicholsonin kanssa iltapäivän New Yorkissa ja vakuuttui siitä, ettei näyttelijäikonin muistissa ole mitään vikaa.

- Minulla on matemaatikon aivot. Näen asiat matemaattisesti - myös ihmissuhteissa. Kaikki on vain tilastoja ja todennäköisyyksien lakeja, Nicholson selitti.

Hän haluaa silti jättää Hollywoodin taakseen. Nicholsonilta puuttuu palo tehdä työtä.

- Minun ei tarvitse olla enää tuolla. Itse asiassa, se oli osa elämäni, josta en koskaan oikeasti pitänyt.

Nicholson sanoo oppineensa toimimaan ilman Hollywoodia.

- Ihminen muuttuu vanhetessaan. Tarkoitan, etten ole yksinäinen susi tai hylkiö, mutta minun ei vain tarvitse enää olla tuolla. En pidä siitä, niin simppeliä se on.

Kolminkertainen Oscar-voittaja on tunnettu naistenkaataja.

- Sydämeni on vielä villi, mutta painovoiman lait ovat iskeneet vastaan. En pysty iskemään naisia enää julkisella paikalla. En valinnut tätä, mutta se ei vain tunnu enää oikealta tällä iällä, hän järkeilee.

- Elämässäni oli kohtia, joissa naiset halusivat minua oudon paljon. En ole enää siinä kondiksessa, mikä on surullista.

Nicholson valittelee, ettei hänen sukkiensa alta enää pursua karvaa.

- Se tarkoittaa sitä, että tulet vanhaksi, Jackie Boy. Sen sijaan karva tulee ulos korvistani.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    2. 2

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskuista epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    5. 5

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    6. 6

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    7. 7

      Samu Haber paljastaa tatuointinsa vaietun taustan – kaiken takana yllättäen Lauri Ylönen: ”Onhan se ihan helvetin noloa”

    8. 8

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    9. 9

      Isisille uskolliset asemiehet hyökkäsivät 200 000 asukkaan kaupunkiin: ”Lukitkaa ovenne ja porttinne”

    10. 10

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – baseball-mailalla aseistautunut mies häiritsi muistotilaisuutta

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    5. 5

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    9. 9

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    10. 10

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – baseball-mailalla aseistautunut mies häiritsi muistotilaisuutta

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    2. 2

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskuista epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    5. 5

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    6. Näytä lisää