Pasi

Viihde

Valikko

Smashing Pumpkins heitti hikisen keikan: "Ainakin 50-60 astetta"

Julkaistu:

Kuuma keikka
Vaihtoehtorockin veteraani Smashing Pumpkins käväisi Suomessa.
Suomessa kolmannen kerran vieraillut Smashing Pumpkins heitti kostean keikan – kirjaimellisesti.

Helsingin Circuksessa sunnuntai-iltana ollut loppuunmyyty konsertti oli pakattu täyteen. Kun ulkona oli kosteusprosentti 62, sisällä se tarkoitti melkoista pätsiä. Hiki valui niin, että olisi ollut parempi olla uimapuvuissa, mutta silloinkin olisi ollut liikaa vaatteita.

- Oli ihan hirveän kuuma, mutta kesken keikan ilmanlaatu parani. Tuuletukset taisivat olla tukossa, keikalla ollut muusikko ja ravintolakoulu Perhon lehtori Sampo Kantele kertoo.

Hän seisoi viisi metriä lavasta, hyvällä paikalla soundien kannalta.

- Lämpö oli jopa 50-60 astetta, kuumien keittiöidenkin lämpöihin tottunut ruoka-ammattilainen kertoo.

- Ongelma onkin se, että keikalla ei voi lähteä ostamaan juotavaa, sillä silloin menettää helposti paikkansa, hän miettii.

Itse keikka oli vyörytys Smashing Pumkinsin uusia ja vanhoja kappaleita. Joitakin äänivalli häiritsi.

- Keikka oli ilahduttava. Soundit olivat hyvät, vaikka he soittivat suhteellisen lujaa. Tuli vanhat hyvät ajat mieleen, ja teknisesti he olivat eteviä. Onhan pumppu veivannut jo 25 vuotta.

Sampo Kantele on nähnyt bändin kahdesti aikaisemmin: 2008 jäähallissa ja Roskildessa 90-luvun puolella.

- Jäähallin keikka oli hirveä ja Roskilden ok. Tämä oli paras niistä. Parhaat biisit olivat vanhempaa tuotantoa.

 Circuksen epätasaisesta soundista Sampo Kantele ei pidä.

- Olin katsomassa Killing Jokea. Seisoin vasemmalla puolella lavaa ja jouduin vaihtamaan toiselle puolelle. Olisi tärkeää saada samanlaiset soundit kaikkialle.

Smashing Pumpkinsilla on vannoutunut oma fanijoukkonsa Suomessakin. Ennen keikkaa Circuksen oven edessä istui jo faneja jo kello 15 aikaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

    6. 6

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    7. 7

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    8. 8

      May väläytti: Britannia valmis irtautumaan EU:sta ilman erosopimusta

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    10. 10

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

    6. Näytä lisää