Heidi

Viihde

Valikko

Illalla televisiossa: Tiesitkö tämän Hävyttömät-sarjan tähdestä?

Julkaistu: , Päivitetty:

TV-TÄRPIT
Emmy Rossum on oikea multilahjakkuus.
Hävyttömät, Sub klo 22.00
Hävyttömät-sarjassa Fiona Gallagheria näyttelevä Emmy Rossum, 26, on palkittu näyttelijäntyöstään, mutta hän on myös erittäin lahjakas laulaja, joka on levyttänyt kaksi albumia.

Rossum pääsi jo seitsemänvuotiaana Metropolitanin oopperan lapsikuoroon laulettuaan koelaulussa Paljon onnea -laulun kahdessatoista eri sävellajissa. Hän esiintyi kuoron kanssa sellaisten suuruuksien kuin Plácido Domingon ja Luciano Pavarottin kanssa. Teini-ikäisenä näytteleminen ajoi musiikinteon ohi ja Rossum mm. suoritti koulunsa loppuun tenttimällä, jotta ehti paiskia töitä näyttelijänä.
Ensimmäisen albuminsa Rossum olisi voinut levyttää klassista musiikkia julkaiseville levymerkeille, jotka vakuuttuivat hänen laulajantaidoistaan nähtyään Rossumin Oopperan kummitus -musikaalielokuvassa (2004). Vuonna 2007 julkaistu albumi Inside Out oli kuitenkin Rossumin kirjoittamaa poppia. Viime tammikuussa julkaistiin toinen albumi Sentimental Journey, joka sisälsi Rossumin uudelleen tulkitsemia klassikoita.

Hävyttömät-sarja perustuu samannimiseen brittisarjaan. Rossum esittää draamakomediassa päihdeongelmaisen Frankin vanhinta tytärtä, joka käytännössä on jo vuosia pyörittänyt perheen arkea vanhempien huidellessa omilla teillään.

Tiededokumentti: Sanojen planeetta, Teema klo 17.00
Kyllä Jeeves hoitaa –sarjasta tuttu näyttelijä Stephen Fry tutustuu 5-osaisessa sarjassa kielenkäytön kirjoon ympäri maailmaa.

Tuuri, Nelonen klo 20.00
Tuurin uusintajjaksoissa nähdään osuus, jossa takavuosien poptähti Kim Wilde esiintyy Tuurin Miljoonarockissa.

Liittolaiset, TV1 klo 22.05
Michael Sheen esittää Tony Blairia ja Dennis Quaid Bill Clintonia kahden valtion päämiehen välistä liittoa kuvaavassa elokuvassa. Peter Morgan on käsikirjoittanut myös samaa aihetta sivuavat menestyselokuvat The Deal (2003) ja Kuningatar (The Queen, 2006), joissa kaikissa Tony Blairia esittää osuvasti Michael Sheen.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy tänään. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,30€ + Ilta-Sanomien hinta.
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    4. 4

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    7. 7

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    8. 8

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    9. 9

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    10. 10

      Aivopesua vai lasten leireilyä? Rosatomin hämmennystä herättänyt leiri alkoi tänään Pohjanmaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    3. 3

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    6. 6

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    7. 7

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    8. 8

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    9. 9

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    10. 10

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    4. 4

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. Näytä lisää