Jyrki, Jyri, Jori

Viihde

Valikko

KSML: Näin Matti Nykänen kuvailee neljää ex-vaimoaan: "Meinasi tuhota elämäni"

TÄNÄÄN 50 VUOTTA!
Koko kansan Matti, mäkihyppääjälegenda, laulaja Matti Nykänen täyttää keskiviikkona 50 vuotta.
Helmikuussa 1982 hyppytornissa Oslon suurmäessä istui vakavailmeinen, siloposkinen nuorukainen. Jännittynyt yleisö seurasi, kun hän irrottautui telineestä, laski alas, ponnisti ja liiti pidemmälle kuin kukaan muu.
Tuon MM-voiton jälkeen 19-vuotiaan jyväskyläläisen Matti Nykäsen elämä muuttui peruuttamattomasti.

Huomenna, keskiviikkona 50 vuotta täyttävän Nykäsen tarina on suomalaisen huippu-urheilun hienoimpia. Ristiriitaisen Nykäsen hahmosta tekee se, että samaan aikaan hänen yksityiselämänsä tarinat eivät ole olleet niin loistokkaita.

Nykänen on ollut elämässään viidesti naimisissa neljän eri naisen kanssa. Ensimmäistä kertaa hän meni naimisiin Tiina Hassisen kanssa.

Avioliitto, josta syntyi yksi lapsi, kesti vuodesta 1986 vuoteen 1988. Toisen kerran Matti avioitui 1990 Pia Hynnisen kanssa ja sai tämän kanssa tyttären.

Ero tuli vuonna 1991.
1996 Matti avioitui kolmannen kerran Sari Paanalan kanssa. Liitto kesti kaksi vuotta. Vuodet 2001-2003 kuuluivat Mervi Tapolalle. Pari avioitui uudestaan vuonna 2004. Avioliitto loppui 2010.

Nykänen kommentoi ex-vaimojaan Keskisuomalaiselle. Hän arvostaa sitä, ettei ensimmäinen vaimoistaan, Tiina, ole antanut yhtään haastattelua heistä minnekään avioliittonsa jälkeä.

- Hän ei ole tehnyt minulle mitään sellaista pahaa. Ne muut ovat laulaneet kuin satakielet, mutta ei Tiina ei ole tehnyt mitään.

Piaan hänellä on yhä hyvät välit.

- Välit ovat hyvät osittain siksi, että Eveliina on mahtava likka. Hän on osannut ottaa asiat ihan oikein. Tietenkin Eveliinallakin oli vaikeaa, kun isä on aina kuuluisa, joka on tehnyt vaikka mitä siellä sun täällä. Sen näkee, että Eveliina on tullut isäänsä, kun hänellä on niin kova kantti, Nykänen kertoo lehdelle.

Sari Paanalan kanssa vietettyä liittoaan Nykänen kommentoi sanoin "ohi meni, että heilahti".

- Luulen, että tässäkin oli kyse enemmänkin bisneksestä kuin avioliitosta. Ei tarvitse varmaankaan enempää kommentoida. Nämä ovat vaikeita asioita ruveta analysoimaan.

Mervi Tapolan Nykänen sanoo soitelleen ja anelleen tulemaan takaisin.

- Hän meinasi tuhota elämäni, mutta nousin siitäkin suosta. Kolmatta kertaa en lähde vankilaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    2. 2

      Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

    3. 3

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    4. 4

      Kokoomusnuorilta radikaali ehdotus mopoautoista: ”Peltipurkit siivottava pois maanteiltä”

    5. 5

      Raju lehtiväite itsensä hirttäneestä 27-vuotiaasta ex-urheilutähdestä – murhan syynä kohupaljastus?

    6. 6

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    7. 7

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    8. 8

      Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

    9. 9

      Pokka pitää -tähti Patricia Routledge IS:n erikoishaastattelussa – yksi erikoispyyntö toimittajalle ennen tapaamista

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    2. 2

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    3. 3

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    4. 4

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    5. 5

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    6. 6

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    7. 7

      Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

    8. 8

      Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

    9. 9

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    10. 10

      15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    2. 2

      Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

    3. 3

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    4. 4

      Kokoomusnuorilta radikaali ehdotus mopoautoista: ”Peltipurkit siivottava pois maanteiltä”

    5. 5

      Raju lehtiväite itsensä hirttäneestä 27-vuotiaasta ex-urheilutähdestä – murhan syynä kohupaljastus?

    6. Näytä lisää