Mauno, Maunu

Viihde

Uutisankkuri veti hikisen kahvakuulatreenin - Yön Olli jäi kakkoseksi

Julkaistu:

SuomiAreena
Hiki virtasi Porissa, kun uutisankkuri Kirsi Alm-Siira veti puistossa kahvakuulatreenit.
Kesken uutislähetyksen tuolilta pudonnut MTV3:n uutisankkuri Kirsi Alm-Siira johdatti SuomiAreenaan saapuneita ihmisiä kahvakuulailun pariin maanantaina.

Porin Raatihuoneen puistoon oli kokoontunut vajaat 60 innokasta omasta kunnostaan huolehtivaa ihmistä. Alm-Siiran kannustuksen ja musiikin tahdissa väki teki vatsalihas-, reisi- ja käsiliikkeitäkin kahvakuulien avulla.

- Jos joskus saa idean, niin siitä ei ilmeisesti kannata kertoa kenellekään, muuten joutuu itse sen toteuttemaan, kertoo jo opiskelijavuosista asti ryhmäliikuntaa ohjannut Alm-Siira.

Alm-Siiran vetämä jumppa oli osa virallista SuomiAreenan ohjelmaa.

- Pahoin pelkään, että tästä taitaa tulla jo perinne, kertoo viime vuonna ensimmäisen SuomiAreena-kahvakuulatreenin vetänyt Alm-Saari.

Ulvilasta kotoisin oleva Tekla Tierala kuvailee Alm-Siiran vetämää treeniä kovatasoiseksi.

- Se oli todella tehokas treeni! Vaikka treenaan tavalla tai toisella joka päivä, niin on pakko sanoa, että tämä oli kova koitos. Askelkyykyt olivat pahimmat, sanoo viiden kilon kahvakuulalla treenannut Tierala.

Lauloi kovempaa

Kahvakuulatreenin loppupuolella tunnettu uutisankkuri pyysi äänimiestä laittamaan musiikkia kovemmalle.

- Nyt tulee Ässä-biisi! Alm-Siira iloitsi ja lauloi mikkiin kovaan ääneen nuorten vihaisten miesten Pataässä-laulua.

Paikoitellen Yön laulajana tunnetun Olli Lindholmin ääni jäi jopa kakksoseksi, kun Alm-Siira hehkutti tunteella lempijoukkueensa kannatuslaulua.

- Olen todella kova Ässä-fani. Tulin tänne Poriin katsomaan sen finaalipelinkin, Alm-Siira kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Poliisi: Turun epäillyn puukottajan henkilöllisyys suhteellinen varmasti tiedossa

    3. 3

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    4. 4

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    5. 5

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    6. 6

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    7. 7

      Poliisi täsmentää Turun puukotustapauksen uhrilukua: kaksi kuoli, kahdeksan loukkaantui

    8. 8

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    9. 9

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    10. 10

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Poliisi: Turun epäillyn puukottajan henkilöllisyys suhteellinen varmasti tiedossa

    3. 3

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    4. 4

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    5. 5

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    6. Näytä lisää