Kaapo, Gabriel

Viihde

Valikko

Illalla televisiossa: Moldovasta livahdetaan laittomiin töihin EU-Eurooppaan

TV-TÄRPIT
Monet moldovalaislapset kasvavat ilman vanhempiaan, sillä nämä tienaavat perheelleen laittomasti elantoa ulkomailla.
Dokumenttiprojekti: Kun äiti on kaukana, TV1 klo 21.30
Romanian ja Ukrainan ympäröimä Moldova on yksi Euroopan köyhimmistä maista. 80 prosenttia sen väestöstä on työttömänä, ja työssä olevien keskipalkka on runsaat sata euroa kuukaudessa. Kolmannes moldovalaisista onkin jo lähtenyt maasta, usein ihmissalakuljettajien avustuksella.
Itävaltalaistoimittaja Ed Moschitzin palkitussa dokumentissa tavataan Itävallassa laittomana maahanmuuttajana elävä Aurica sekä Italiassa laittomasti työskentelevä Raia. Kummallakin on kotona Moldovassa aviomies ja kaksi lasta.
Paperittoman on oltava kipeänäkin töissä, eikä koskaan ole vapaata. Perhettään Raia ei ole nähnyt kuuteen vuoteen. Auricaa lohduttaa, että hän voi palkallaan rakennuttaa uutta kotia Moldovassa. Naisten vaiheita seurataan seitsemän vuoden ajan.

SVT: Grattis kronprinsessan!, Fem klo 14.30
Ruotsin kruununprinsessa Victoria vietti eilen 36-vuotissyntymäpäiviään. Juhlinta keskittyi tuttuun tapaan Öölannin Borgholmiin, missä sijaitsee kuningasperheen kesänviettopaikka Solliden.
Syntymäpäivän kunniaksi järjestetyssä konsertissa esiintyivät mm. Darin, Zara Larsson, Ruotsia Malmön euroviisuissa edustanut Robin Stjernberg sekä tuore tanskalainen euroviisuvoittaja Emmelie de Forest. Konsertin juonsi tänäkin vuonna suomalaistaustainen Mark Levengood.
 
Sohvasurffaajat: Kolmen miehen Moldova, TV2 klo 19.30
Moldovaan matkaavat tänään myös Sohvasurffaajat Lotta Kaihua ja Pia Asikainen. Moldovan maaseudulla he haastavat kyläläiset jalkapallo-otteluun. Chisinaussa hipit juottavat reissaajille mateeta, ja hetken kaikki näyttää selkeältä. Matka jatkuu Transnistriaan, maahan jota ei ole olemassakaan.
 
Riemuloma Kanarialla, MTV3 klo 19.30
Somalialaissyntyinen turkulaistoimittaja Wali Hashi saapuu kahden poikansa kanssa ensimmäistä kertaa lomalle Kanarialle ja joutuu ensimmäiseksi tutustumaan suomalaiseen saunaan ja sen värikkääseen isäntään, Berryyn. Laulajanalku Nikke taas saa opastusta laulunteossa konkari Jari Karjalaiselta ja päätyy lopulta esittämään uuden hitin "Suomalainen rakkaus".
 
Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkona. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,30€ + Ilta-Sanomien hinta.
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    6. 6

      Bottas ja Räikkönen kärkiryhmässä F1-harjoituksissa – tallikaverit jäivät edelle

    7. 7

      Nilsiän 30 vuotta sitten sekoittanut Samantha Fox palaa Savoon – Jari Tervo raportoi edellisestä vierailusta: ”Ihan mahottomat”

    8. 8

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    9. 9

      Nyrkkeilyn Suomen mestaria syytetään kahdesta murhan yrityksestä – oikeuskäsittely tänään

    10. 10

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    8. 8

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    9. 9

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    10. 10

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    6. Näytä lisää