Ilpo, Tuure

Viihde

Valikko

TV:n uutispommi Saksasta - suomalaistähti Voice of Germanyn tuomariksi!

Sunrise Avenuen Samu Haber on yksi neljästä tuomarista suositun musiikkikilpailun saksankielisessä versiossa.
Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä suurta suosiota nauttivan suomalaisyhtye Sunrise Avenuen solisti nousee syksyllä saksankielisessä Euroopassa super-julkkikseksi. Haber on valittu yhdeksi tuomariksi Voice of Germany -musiikkikilpailuun.

Suomessa sama ohjelma tunnetaan Voice of Finland –nimellä. Sen tuomareina kahtena talvikautena nähdyt Paula Koivuniemi, Lauri Tähkä, Elastinen sekä kansainvälisesti menestynyt Michael Monroe ovat ohjelman suurimpia tähtiä.

Voice of Germany on pyörinyt Voice of Finlandin tapaan kaksi tuotantokautta. Kolmannelle kaudelle haluttiin tuomariksi saksaa taitava ja suosittu ulkomainen esiintyjä.

- Tunnelma on hirveän odottava. Jänskättää enemmän kuin isolle keikalle meneminen, Haber kertoo IS:lle.

Kuvaukset alkavat ensi viikolla ja sitovat Haberin syksyn kuluessa yhteensä kuukaudeksi Saksaan.

VOG:n esittäminen saksankielisellä alueella osuu sopivasti samaan ajanjaksoon Sunrise Avenuen uuden julkaisun kanssa. Bändin neljättä levyä odotetaan innokkaasti, sillä edellisellä albumilla ollut Hollywood Hills oli jättihitti monissa maissa, erityisesti saksankielisessä Euroopassa sekä Ruotsissa.

- Ohjelma sopii tosi hyvin tähän aikatauluun, Haber kommentoi.

Haber matkustaa ohjelman ensimmäisiin kuvauksiin Berliiniin ensi viikolla.

Lue maanantain Ilta-Sanomista, miten Samu Haber valmistautuu Voice of Germanyn -tuomaritehtävään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    2. 2

      Punkki puri Annukkaa piknikillä, seuraukset olivat karmeat: unohti jopa oman nimensä

    3. 3

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    4. 4

      Marita Taavitsainen ja aviomies Tomi Natri ottivat suhteessaan aikalisän – avautuvat nyt eron taustoista

    5. 5

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    6. 6

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    7. 7

      HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

    8. 8

      Kuvat: Seppo Räty 55 vuotta – näin keihäslegenda on muuttunut vuosien varrella

    9. 9

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    10. 10

      Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    6. 6

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    9. 9

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    2. 2

      Punkki puri Annukkaa piknikillä, seuraukset olivat karmeat: unohti jopa oman nimensä

    3. 3

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    4. 4

      Marita Taavitsainen ja aviomies Tomi Natri ottivat suhteessaan aikalisän – avautuvat nyt eron taustoista

    5. 5

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    6. Näytä lisää