Hanna, Johanna, Jenni

Viihde

Valikko

Illalla televisiossa: Kuka on salaperäinen tyttö Teemu Selänteen lapsuuden ajan filmissä?

Julkaistu:

TV-TÄRPIT
Selänteen perhe osallistui 70-luvun lopulla kuvauksiin, joissa valistettiin kansaa turvallisesta veneilystä.
Perhe tekee veneretken, osa 1 ja 2, Teema klo 21.55 ja 22.25
Sittemmin huippujääkiekkoilijana tunnetuksi tullut Teemu Selänne nähdään Elävä arkisto -sarjassa nuorena poikana vesillä perheensä kanssa. Esimerkillisesti pelastusliiveihin pukeutunut perhe neuvoo onnettomana veneilijänä esiintyvää Ensio Itkosta. Perheen mukana kulkee myös noin 3-vuotias tyttö Nitta. Onko Selänteillä siis vielä tytär? Ei suinkaan. Valistusfilmin ohjannut Hannu Karpo kertoi IS:lle halunneensa mukaan myös tyttölapsen kolmen Selänteen veljeksen lisäksi. Tyttö on saman Marvelan veneliikkeen omistajan tytär, jolta saatiin kuvauksia varten lainaan myös vene. Ensio Itkonen tuli sittemmin tunnetuksi Karpon kanssa tekemistään liikennevalistusohjelmista.

Spider Man 3, TV5 klo 21.00
Tobey Maguire ja Kirsten Dunst jatkavat Hämähäkkimiehen seikkailuja yhtä näyttävästi kuin aikaisemmissakin osissa. Hiekkamies (Thomas Haden Church) uhkaa New Yorkia.

Kaappaus keittiössä, MTV3 klo 21.00
Kari Aihinen selvittää tänään, miten opiskelijabudjetilla syödään hyvin.

Twilight – Epäilys, Nelonen klo 21.00
Vampyyrisarjan kolmas filmatisointi ei saanut enää kriitikkoja innostumaan, mutta elokuvilla on vankkumaton fanikuntansa. Kristen Stewart, Robert Pattinson ja Taylor Lautner jatkavat kolmiodraamaa.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy huomenna. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,30€ + Ilta-Sanomien hinta.
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

    4. 4

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    5. 5

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    6. 6

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    7. 7

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    8. 8

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    9. 9

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    10. 10

      Video: Näin ehdonalaiseen pääsevä O.J. Simpson reagoi päätökseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    7. 7

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    8. 8

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    9. 9

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    10. 10

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

    4. 4

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    5. 5

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    6. Näytä lisää