Leevi

Viihde

Anitra Ahtola löysi uuden miehen

Julkaistu:

Anitra Ahtolan elämä hymyilee pitkästä aikaa.
Ensi vuonna 15-vuotisjuhlaansa tanssikouluyrittäjänä viettävä Anitra Ahtola myönsi, että hänen onnellisen olotilansa syynä on uusi ja miellyttävä mies.

- Kaikki on todella hyvin. Romanssi on ilmassa, mutta vastapuoli ei ole julkisuuden henkilö. Näin ollen en halua tuoda häntä nytkään julkisuuteen. Elämä hymyilee ja olen onnellinen, aiemmin kaksi kertaa naimisissa ollut Anitra Ahtola kertoi
Red Carpet Manicure DIY/Do It Yourself -tilaisuudessa eilen Helsingissä.

Espoon valtuustossakin istuva Ahtola myönsi DCA-tanssikoulun vetämisen olevan antoisaa työtä, vaikka ajoittain on ollut rankkaa.

- Välillä on ollut tiukkaa, mutta silloin ei saa luovuttaa vaan on tehtävä kahta enemmän töitä, yrittäjäpalkinnonkin saanut Ahtola huomautti.

Toukokuun loppu sujuu kiireessä, sillä Anitran koulun tanssijat esiintyvät monissa kevätnäytöksissä ja -tilaisuuksissa.

Kun tuli puhe kynsistä, Ahtola myönsi, että hänellä on rakennekynnet. Niitä hän uusii neljän viikon välein.

- Kyllä sellaisten kynsien kanssa pärjää hyvin myös kotitöissä, jo vuosia yhteistyötä Miss Lis -firman kanssa tehnyt Anitra naurahti.

Maailmalla Red Carpet Manicuren -geelilakkauksen käyttäjiin lukeutuvat muun muassa
Jennifer Lopez, Beyoncé ja Rihanna.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    2. 2

      Turun puukotukset: Etsitty auto poliisin hallussa

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    6. 6

      Turun puukotus nousi otsikoihin maailmalla – CNN:n pääuutinen

    7. 7

      Facebook aktivoi Turvallisuustilan Turun puukotussarjan vuoksi

    8. 8

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    9. 9

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    9. 9

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    10. 10

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    2. 2

      Turun puukotukset: Etsitty auto poliisin hallussa

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    6. Näytä lisää