Miia, Mira, Mirva

Viihde

Valikko

Yksin kotona -tähden raju alamäki

Yksin kotona -elokuvien tähti Macaulay Culkin, 32, ei pääse eroon pahoista tavoistaan. Viime vuonna hänen kerrottiin käyneen lähellä kuolemaa heroiiniaddiktionsa takia. Macaulay pääsi lopulta eroon tappavasta huumeesta, mutta hän on korvannut riippuvuutensa toisella tappavalla aineella: entinen lapsitähti röyhyttelee jopa 60 savuketta päivässä.
 
Daily Mailin mukaan epäterveellinen tapa alkaa jo näkyä Macaulayn olemuksessa.
- Hän yskii paljon, hampaat kellertävät ja tähden ystävät ja perhe ovat huolissaan, että hän on tappamassa itsensä.
 
Tupakka ei ole kuitenkaan ainoa pahe. Lähellä olevat lähteet kertovat Macaulayn käyttävän runsaasti myös konjakkia, olutta ja energiajuomia.
 
Lapsitähden ongelmien uumoillaan johtuvan hiljattain tapahtuneesta erosta. Macaulayn ja hänen stripparinakin työskennelleen tyttöystävänsä välit menivät poikki. Myös valokuvaajat ovat saaneet tähdeltä huutia brightonilaisen yökerhon ulkopuolella.
 
- Kaikki nämä stressinaiheet saavat hänet vain polttamaan enemmän, tähden ystävä kertoi.
 
Macaulay tunnetaan parhaiten roolistaan Kevin McCallisterina Yksin kotona-elokuvassa, ja sen jatko-osasta Yksin kotona: Eksynyt New Yorkissa. Hänen näyttelijäuransa ei koskaan lähtenyt aikuisiällä lentoon. Muutamaa pientä roolia lukuun ottamatta Macaulay elättää itsensä nykyisin dj:nä New Yorkin clubeissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    2. 2

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Leijonat kukisti 13 NHL-pelaajan tähdittämän Ruotsin

    5. 5

      Neuvokkaat nuoret seurasivat kengänjälkiä ja pitivät varasta paikallaan – poliisilla helppo työ napata epäilty

    6. 6

      Kisainsinööriltä hurja voitonhuuto, Valtteri Bottas reagoi ensimmäiseen voittoonsa voimasanalla – ”Oli se sen arvoista!”

    7. 7

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    8. 8

      Matti Nykänen sanoo suorat sanat vankila-ajoistaan: ”Se oli kuin loistohotelli”

    9. 9

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    10. 10

      Poliisi ja koira pelastivat hengenvaarassa olleen vanhuksen – ”Laitoin takkini rouvan harteille ja menin siihen viereen lämmittämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    6. 6

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    7. 7

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    10. 10

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    2. 2

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Leijonat kukisti 13 NHL-pelaajan tähdittämän Ruotsin

    5. 5

      Neuvokkaat nuoret seurasivat kengänjälkiä ja pitivät varasta paikallaan – poliisilla helppo työ napata epäilty

    6. Näytä lisää