Atso

Viihde

Helsinkiläisopiskelija on ilmetty Ville Galle

Julkaistu:

Helsinkiläisopiskelija Sami Vuorenmaa, 23, on hämmentävän yhdennäköinen JVG-yhtyeestä tutun räppäri Ville Gallen kanssa.
Sami Vuorenmaa on saanut muutamaan otteeseen kuulla näyttävänsä Ville Gallelta. Huomio on kuitenkin tullut hieman yllättävältä taholta.

- Ne, jotka ovat luulleet minua häneksi, ovat olleet joka kerta miehiä. He ovat tulleet yökerhossa pienessä maistissa juttelemaan ja pyytämään nimmaria, Sami kertoo.

Räppäriksi Samia luulleet ovat lähestyneet häntä aika ronskin ottein.

- He ovat ottaneet reilusti lähikontaktia ja tulleet todella iholle. Ei se nyt väkivaltaista ole ollut, mutta kunhan tulevat huutelemaan ja halailemaan.

Samin mielestä on ollut hauskaa, toisaalta outoa, että häntä on luultu Ville Galleksi. Joka kerta hän on kuitenkin rehellisesti sanonut, että väärä henkilö on kyseessä.

- Sitten he ovat vain naureskelleet ja sanoneet, että meissä on ollut hämmentävää yhdennäköisyyttä.

Sami näkee itsekin jonkun verran samaa hänen ja Villen välillä.

- Ei se ihan tuulesta temmattu juttu ole. Kaiken kaikkiaan ihan hauskaa, hän myöntää.

Ville Galle: ”Jotkut yrittävät näyttää samalta"

Ville Galle kommentoi IS:lle näkemäänsä kuvaa kaksoisolennostaan.

- Siisti paita, hän toteaa ensimmäisenä.

- Mulla oli joskus tuollainen letti ja lasit.

Oletko ennen törmännyt kaksoisolentoosi?

- Olen törmännyt joskus. Jotkut ehkä yrittää näyttää samalta kuin mä ja Jare [JVG:n toinen puolisko]. Se on vähän outoa, mutta kai sekin kuuluu tähän, Ville sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    2. 2

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    5. 5

      One dead, four injured after car strikes pedestrians in central Helsinki

    6. 6

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    7. 7

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    8. 8

      Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

    9. 9

      Autopesuloista paljastui yllättävä uhka: Kuskit ja autot vaarassa

    10. 10

      EK12: Esapekka Lapille jo kahdeksas pohja-aika – suomalaisilla kolmoisjohto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    7. 7

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    8. 8

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    9. 9

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    10. 10

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    2. 2

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    5. 5

      One dead, four injured after car strikes pedestrians in central Helsinki

    6. Näytä lisää