Sami, Samuli

Viihde

Robin vieraaksi Norjan suosituimpaan talk show'hun

Julkaistu:

Robinin ensimmäinen keikka Justin Bieberin lämmittelijänä Norjassa sujui yli odotusten. Tänään on luvassa vierailu suositussa talk show'ssa.
Robinin tiedottaja Heidi Nuopponen kehuu Justin Bieberin kiertuehenkilökuntaa vuolaasti. Robin sai lämppärikeikallaan valtavasti apua ystävälliseltä henkilökunnalta.

- Saimme käyttöömme kaiken tarvitsemamme – jopa lavascreenit, joita lämppäreille ei yleensä anneta. Se oli hienoa, sillä koko areena näki Robinin myös lähikuvissa.

14-vuotias Robin Packalen esiintyi areenassa oman bändinsä kanssa ja sai fanit kirkumaan innosta. Turkulaisen teinisensaation esiintyminen noteerattiin heti norjalaismediassa, ja tänään Robinilla onkin tiedossa useita eri haastatteluja.

- Robin on pyydetty vieraaksi myös Norjan suosituimpaan talk show'hun, Nuopponen paljastaa.

Englanninkielisellä luokalla opiskelevalla Robinilla ei ole huolta kielitaidon puutteesta, vaikkakin hän itse jännittää esiintymisiä.

- Robinin omasta mielestä hän ei varmaan osaa tarpeeksi hyvin kieltä, mutta kyllä hän oikeasti osaa, Nuopponen nauraa.

Robinin toiveissa on tietysti myös Justin Bieberin, 19, tapaaminen. Robin seurasi eilen Bieberin keikkaa eturivissä miksauspöydän vieressä.

- Justinilla on todella hieno show ja Justin näyttää todella hyvältä. Hänen kohdallaan fanien huuto on jo niin kovaa, että korvatulpat pitää olla korvissa, Nuopponen kertoi tunnelmia eilisillan keikalta.

Myös Robin sai osansa hysteerisistä faneista, ja hän sai jakaa illan aikana jatkuvasti nimikirjoituksia ja ottaa kaverikuvia.

- Harvoin olen nähnyt mitään tällaista, Nuopponen myöntää.

Robin esiintyy loppuunmyydyssä, 22 000:n kuulijan Telenor Arenassa vielä tänään ja huomenna.

Katri Utula

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Kuvat: Turun Kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

    10. 10

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    6. Näytä lisää