Martta

Viihde

Valikko

Robin sekoitti norjalaistyttöjen päät Justin Bieberin lämppärinä: Katso kuva!

Julkaistu:

Robin Packalén esiintyi 22 000:lle norjalaiselle ja sai tytöt kiljumaan suoraa huutoa.
Robinin ensimmäinen ilta maailmankuulun Justin Bieberin lämmittelijänä Telenor Arenalla Oslossa onnistui yli odotusten. Robin valloitti norjalaistyttöjen sydämet.

- Tytöt suorastaan söivät Robinin kädestä, kertoo Robinin tiedottaja Heidi Nuopponen Universal Musicista.

- En tiedä, olenko ikinä ollut näin ylpeä kenestäkään, Nuopponen sanoo puhelimitse heti Robinin keikan päätyttyä.

Robin itse oli ollut todella jännittynyt vielä takahuoneessa, sillä 22 000:n ihmisen edessä esiintyminen on Robinille jotain aivan uutta.

- Robin käveli vielä takahuoneessa ympyrää ja mietti, muistaako hän sanat. Mutta kun Robin asteli lavalla, hän suorastaan syttyi, Nuopponen kertoo.

Robin aloitti illan Queenin kappaleella We Will Rock You, ja vaihtoi kappaleen melko nopeasti omaan hittibiisiinsä, englanninkieliseen Frontside Ollieen.

- Norjalaistytöt lauloivat eturivissä mukana ja kirkuivat päät punaisina, Nuopponen hämmästelee.

- En ole nähnyt tällaista minkään muun lämppärin kohdalla aiemmin.

Robin lauloi tämän jälkeenneljä omaa kappalettaan suomeksi ja show'n kruunasi englanninkielinen kappalevalinta Final Countdown.

- Robin heitti kappaleiden välillä englanninkielisiä välispiikkejä, kuten hello, hi beliebers! Ja fanit huusivat taas lisää.

Keikan jälkeen Robin siirtyi katsomaan Justin Bieberin keikkaa miksauspöydän viereen lavan etupuolelle. Kun eturivissä olleet tytöt huomasivat Robinin, he ryntäsivät suomalaispopparin kimppuun.

- Fanit kiljuivat, ottivat yhteiskuvia ja tekivät Robinin kanssa ylävitosia. Koko meno oli ihan hillitöntä!

Robin seuraa parhaillaan Justinin keikkaa eturivissä. Justin saapui Osloon tänään, joten hän ei ole vielä ehtinyt tavata lämppäriään.

- Toivotaan, että Robin tapaa Justinin pian, Nuopponen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    3. 3

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. 6

      Tämän Suomen maakunnan asukkailla on EU:n suurin hiilijalanjälki – Syy sähkösyöpöissä taloissa

    7. 7

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    8. 8

      101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

    9. 9

      Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

    10. 10

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    6. 6

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    10. 10

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    3. 3

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. Näytä lisää