Soini, Veini

Viihde

Kiitos ja anteeks - tämä suomalaisbändi lopetti 20 vuotta sitten!

Julkaistu: , Päivitetty:

Punkyhtye Ramonesin jalanjäljissä tiukasti kulkenut Ne Luumäet kuopattiin syksyllä 1993.
”Kuka enää puolustaa koristossuja, viiksettömyyttä ja huumoripunkkia?” Näin kysyi Ilta-Sanomat keväällä 1993 kun julkisuuteen oli tullut tieto, että Ramo-punkkia soittanut Ne Luumäet ripustaa koristossunsa ja instrumenttinsa naulaan.

Aivan lopullisesta päätöksestä ei kuitenkaan ollut kyse, sillä bändi on tehnyt silloin tällöin satunnaisia paluukeikkoja.

IS kirjoitti bändistä 20 vuotta sitten seuraavasti:

Helsinkiläinen Ne Luumäet lopettaa ensi syksynä keikkailun ja suomalaiseen musiikkielämään jää listaykkösen kokoinen aukko. Jäähyväisiä yhtye jättää jo uudella levyllään Kiitos ja anteeks.

- Haluamme lopettaa nyt, kun homma on vielä hauskaa, kitaristi Heko Luumäki sanoo.

- Olemme olleet puoliammattilaisia pitkään. Nyt tuli valintatilanne eikä täysammattilaisuus kiinnosta.

- Elämässä on muutakin.

Eräs syy Luumäkien lopetuspäätökseen on vanheneminen.

Heko laskee, että hän on bändin nelikosta ainoa, joka on lähempänä nollaa kuin kuuttakymmentä.

Ne Luumäet -yhtyeen ura kääntyi nousuun kolme vuotta sitten. Laki ja järjestys -levyn myötä yhtyettä kysyttiin yhä ahkerammin keikoille.

Maan kellareissa perustettiin lukuisia musiikillisesti ja tyylillisesti Luumäkien opetuslapsiksi luokiteltavia yhtyeitä.

Huipulla "luukkoset" olivat puolitoista vuotta sitten, kun single Onnellinen perhe kiipesi peräti listaykköseksi.

Luumäkien suosio on perustunut musiikkiin, selkeään tyyliin ja vakavalla naamalla esitettyihin, mutta humoristisiin linjanvetoihin. Luumäet eivät esimerkiksi voi sietää viiksiä.

- Viiksien vastustamisen ajatus lähti siitä että bändillä on tapana ottaa kantaa. Monet vastustavat ylikansallisia yhtiöitä tai suojelevat luontoa. Me ajateltiin, että ihan yhtä hyvin me voidaan vastustaa viiksiä, Heko selittää.

- Kun on itse nähnyt valon voimakkaana, haluaa jakaa tunteen muiden kanssa. Mies näyttää komealta, kun ottaa turhat karvat pois!

Viimeiseksi jäävä levy on Ne Luumäkien viides albumi.

- Jos uutta levyä vertaa edellisiin, huomaa, että ne kaikki ovat melkein samanlaisia, Heko väittää.

Mikko Kamulan tuottamalla levyllä Ne Luumäet siis paiskoo muutaman soinnun punkkia, jonka iskulauseita muistuttavat kertosäkeet tarttuvat kuulijan päähän kuin täit lainapiposta. Kiitos ja anteeks on ilkikurisen haikea jäähyväisotsikko suositun yhtyeen viimeiselle levylle.

Luumäkien mukaan otsikkoon sisältyy myös opetus arkielämää varten.

- Me ollaan huomattu, että Kiitos ja anteeks on hyvä sanoa vähän joka tilanteessa. Varsinkin aina, kun poistuu hotellista tai ravintolasta tai mistä vaan.

Ne Luumäet, arkistojen aarteita (Yle Elävä arkisto)

Kuuntele Onnellinen perhe
täältä!

Siinä on Punk Kari
täältä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdellä Turun epäillyistä rikostaustaa Suomessa – tuomio seksuaalirikoksesta

    2. 2

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    3. 3

      Yllätysuutinen! Robin jää tauolle – viimeinen keikka lokakuussa: ”Haluan tietää, mitä on olla rauhassa ja hiljaa”

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      Puukon kanssa Joensuussa liikkunut käveli rekan alle – menehtyi sairaalassa

    6. 6

      Valtakunnansyyttäjän­virasto: Poliisin voimankäyttö Turun puukotusjutussa ei aiheuta toimenpiteitä

    7. 7

      Saksan sisäministeriö: Turun puukkohyökkäyksestä epäilty oleskeli aiemmin Saksassa laittomasti

    8. 8

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    9. 9

      Anna Abreu poseeraa erikoisessa kuvassa – stailisti muistelee kolmen vuoden takaista kohuvideota: öljyää laulajan vartaloa

    10. 10

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    8. 8

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    9. 9

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdellä Turun epäillyistä rikostaustaa Suomessa – tuomio seksuaalirikoksesta

    2. 2

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    3. 3

      Yllätysuutinen! Robin jää tauolle – viimeinen keikka lokakuussa: ”Haluan tietää, mitä on olla rauhassa ja hiljaa”

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      Puukon kanssa Joensuussa liikkunut käveli rekan alle – menehtyi sairaalassa

    6. Näytä lisää