Teresa, Tessa, Terttu

Viihde

Valikko

Tavallinen teini - Michael Jacksonin Paris-tytär on cheerleading-joukkueessa

Michaelin tytär Paris Jackson haluaa elää tavallista teinitytön elämää.
Popikoni Michael Jacksonin Paris-tytär elää tavallisen teinitytön elämää, vaikka hänen edesmennyt isänsä oli maailman yksi kuuluisimmista poptähdistä.

Paris on saanut mahdollisuuden kokeilla, kuinka hyvin hän pärjää  cheerleaderina. Tiistaina koripallo-ottelussa Paris esitteli uuden hiustyylinsä. Hän oli leikkauttanut pitkät paksut hiuksensa lyhyiksi. Kannustushuudoista huolimatta Daily Mail kertoo, ettei Parisin joukkue voittanut ottelua.

Maailmalla on usein ihmetelty Jacksonin lähes hysteeriseltä vaikuttanutta lastensa kasvojen peittelyä eikä aina ymmärretty, miksi lapset käyttivät naamareita liikkuessaan ulkona.

- Hän ei halunnut, että kukaan näki, miltä me näytämme. Tällä tavalla me saimme, mitä hän ei saanut – normaalin lapsuuden, Paris sanoo.

Parisilla on suuria tulevaisuudensuunnitelmia. Hän haluaisi, että lapsuudenkoti Neverland muutettaisiin lastensairaalaksi.

Monet julkkikset kuten Lady Gaga ovat esittäneet halunsa ostaa kiinteistö, mutta Paris haluaa, että tila remontoidaan lapsille, joilla ei ole ollut niin onnekas lapsuus kuin hänellä.

15-vuotias Paris aikoo aloittaa projektin heti, kun on itse täysi-ikäinen. Aikuisena hän aikoo myös ottaa tatuoinnin kuolleen isänsä muistolle, hän kertoo Daily Mailin haastattelussa.

Parisin veljet Prince, 16, ja Blanket 11, asuvat tällä hetkellä Los Angelesissa isoäitinsä Katherinen, 82, luona.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomeen tuodusta kurkumasta, currysta ja chilistä löytyi maaliväriä – asiantuntija: ”Syöpävaarallista ainetta”

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    5. 5

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    6. 6

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    7. 7

      Kommentti: Hallitus suojelee miljoonabisnestä – ja sinä maksat

    8. 8

      Suomenhevosen siitosura toi tuhansia jälkeläisiä ja miljoonia euroja – 28-vuotias legenda pääsi ansaituille eläkepäiville

    9. 9

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    10. 10

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    4. 4

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    5. 5

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    6. 6

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    7. 7

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    8. 8

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    9. 9

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    10. 10

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomeen tuodusta kurkumasta, currysta ja chilistä löytyi maaliväriä – asiantuntija: ”Syöpävaarallista ainetta”

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    5. 5

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    6. Näytä lisää