Petri, Pekka, Petra

Viihde

Valikko

Sofi Oksanen raotti yksityiselämäänsä - biseksuaalisuus on kannanotto

Julkaistu:

Suomalaiskirjailija Sofi Oksanen kertoo ruotsalaislehti Aftonbladetissa avoimesti omista näkemyksistään.
Ruotsalaislehti Aftonbladet teki suomalaisesta kirjailijasta Sofi Oksasesta aukeaman jutun lauantain lehteen.

Kirjailija vastaanotti keskiviikkona Ruotsin Akatemian pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon ensimmäisenä suomalaisnaisena. Palkinnon arvo on 350 000 kruunua eli noin 42 000 euroa.

Oksasen kirjojen pääteemoja ovat valta perheessä ja yhteiskunnassa. Hän kertoo kansainvälisen menestyksen tulleen yllätyksenä. Kirjoja on myyty jo 41:lle eri kielialueelle.

- Ensimmäisen kerran kun teokseni huomioitiin ulkomailla, olin järkyttynyt. Ajattelin, että kirjani huomioidaan vain Suomessa.

Lehdessä mainitaan, kuinka menestyskirjailija erottuu valtavirrasta ulkomuodollaan ja feministisillä mielipiteillään.

- Minulle on selvää, että olen avoimesti feministi. En edes ymmärtänyt, kuinka kiistanalainen asia se on, ennen kuin lähdin opiskelijaelämästä.

- Jo päiväkodissa halusin pukeutua violetteihin raitavaatteisiin. Odotan, että olen harmaapäinen ja minulla on harmaat rastahiukset, Oksanen kertoo nauraen.

Haastattelussa kirjailija kertoo myös avoimesti seksuaalisesta suuntautumisestaan. Oksanen kertoi jo uransa alkumetreillä olevansa biseksuaali.

- Se on tärkeä poliittinen kannanotto. Moni ei tunnustaudu näkyvästi biseksuaaliksi. Jos nainen on miehen kanssa, hänet nähdään heterona. Jos nainen nähdään naisen kanssa, hän on lesbo. Seksuaalisuuden välimuoto on kadonnut, hän painottaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

    2. 2

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    3. 3

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    4. 4

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    5. 5

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    6. 6

      Kovista kivuista kärsineelle Martina Aitolehdelle tyly tuomio – joutuu isoon leikkaukseen: ”Itkettää ja pelottaa”

    7. 7

      Kiinnostaako seksi julkisella paikalla? Lue ensin nämä 7 kiusallista kokemusta ja mieti uudelleen

    8. 8

      Demokraatti: Perussuomalaiset jättänyt Veera Ruoho siirtyy hallituspuolueen riveihin

    9. 9

      Irak juhlii Mosulin moskeijan valtausta: Isisin ”fiktiivinen valtio on kaatunut”

    10. 10

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    3. 3

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    4. 4

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    7. 7

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    8. 8

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    9. 9

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    10. 10

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

    2. 2

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    3. 3

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    4. 4

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    5. 5

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    6. Näytä lisää