Teresa, Tessa, Terttu

Viihde

Valikko

Vain yksi jäsen ei osallistu Abba-museon avajaisiin

Vajaan kuukauden päästä avaa Tukholmassa ovensa Abba-museo. Vain yksi Abba-jäsen on poissa avajaisista.
Instituution mittoihin 1970- ja 1980-luvuilla kasvaneen ruotsalaisbändin museo ei tyydy olemaan pelkkä perinteisen museokulttuurin edustaja.

Abban jäsenen ja museon puuhamiehen Björn Ulvaeuksen mukaan Abba-museota voi kutsua vaikkapa laulavaksi museoksi.

Abba-museossa pääsee muun muassa laulamaan Abban kanssa samalle lavalle. Estradilla olevat Abban jäsenet ovat tosin hologrammeja, mutta kuitenkin. Björn Ulvaeus voi siis nousta museon esiintymislavalle ja laulaa dueton, vaikkapa Does Your Mother Know, Björn Ulvaeuksen kanssa.

– Hyvä idea. Joutuisin tosin ihmettelemään lavalla, että minä olen Björn, mutta sinäkin olet Björn. Kyllä, tuota on todellakin kokeiltava.

– Kun katson nyt Abban videoita, siellä oleva Björn on minulle jotenkin vieras ihminen. Hän on minun silmissäni kuin mikäkin muukalainen, Ulvaeus lisää.

Suomessa on tapana sanoa vanhoista asioista ja esineistä ja joskus jopa ihmisistä, että tuo joutaisi jo museoon. Nyt Björn Ulvaeus on konkreettisesti joutumassa museoon.

– Se tuntuu kieltämättä oudolta, hyvin oudolta.

Toiveissa oli, että Abban kvartetti kokonaisuudessaan kunnioittaisi museon avajaisia läsnäolollaan. Se ei kuitenkaan ihan onnistu.

– Agnetha (Fältskog) on silloin Lontoossa promotoimassa uutta albumiaan. Mutta me kaikki kolme muuta olemme paikalla, Ulvaeus kertoo.

Mamma Mia
 
Abban levyjä on myyty valtavasti. Yhtye on varmuudella maailmanlaajuisesti kaikkien aikojen myydyimpien yhtyeiden listalla kahdeksan parhaan joukossa.

– Siitä voi tuntea ylpeyttä ja kiitollisuutta, mutta samalla se vetää ihmisen aika nöyräksi. Abban levyt ovat Suomessakin menneet kaupaksi pirullisen hyvin. Sen takia tuntuu oudolta, että Abba jaksoi rantautua vain kerran naapurimaasta Suomeen esiintymään.

– Se luultavasti johtui siitä, että me loppujen lopuksi teimme erittäin vähän kiertueita.

– Mutta Suomi tosiaankin on Ruotsia lähellä ja Tukholmassa käy vuosittain huikea määrä suomalaisia. Suomalaisilla on suuri merkitys Abba-museolle Ulvaeus painottaa.

Suomen ja Abban yhteiselo jatkuu muuallakin kuin museossa.

Hufvudstadsbladet uutisoi torstaina, että syyskuussa 2014 Svenska Teaternin ohjelmistoon tulee Abba-musikaali Mamma Mia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nyt pettäjämiehiä kuumottaa: Vapunpäivä voi tuoda karun yllätyksen

    5. 5

      Syy Trumpin poikkeukselliseen kutsuun? NY Times: Pohjois-Korea voi tuottaa uuden ydinpommin 6–7 viikon välein

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mieleni päällä muitakin asioita”

    7. 7

      Ethän vain keitä nakkeja? Yleisin tapa ei olekaan se oikea

    8. 8

      IS kokeili: Onko tässä uutuus, joka vihdoin muuttaa Suomenkin sähköautomarkkinat?

    9. 9

      Yle-vero poistuu kokonaan yli puolelta miljoonalta pienituloiselta

    10. 10

      Kuinka Kim Kardashianin takapuolesta tuli äärimmäisen muhkea? Raju lista väitetyistä toimenpiteistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    7. 7

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    8. 8

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nyt pettäjämiehiä kuumottaa: Vapunpäivä voi tuoda karun yllätyksen

    5. 5

      Syy Trumpin poikkeukselliseen kutsuun? NY Times: Pohjois-Korea voi tuottaa uuden ydinpommin 6–7 viikon välein

    6. Näytä lisää