Ritva

Viihde

Valikko

Hobitti-elokuvan näyttelijän puolisolla ei ole penniäkään rahaa – miehellä miljoonaomaisuus

Julkaistu:

Miljonäärinäyttelijän avovaimo hakeutui konkurssiin.
Brittinäyttelijä Martin Freemanin avovaimo Amanda Abbington hakeutui konkurssiin joulukuussa.

Todellisesta rahanpuutteesta tuskin on kysymys, sillä Freemanin omaisuuden arvioidaan olevan noin 10 miljoonaa puntaa eli lähes 11,5 miljoonaa euroa. Freeman on ansainnut omaisuutensa näyttelemällä muun muassa Hobitti ja Rakkautta vain -elokuvissa.

Freeman ja Abbington ovat olleet yhdessä 12 vuoden ajan ja heillä on kaksi yhteistä lasta. Perhe asuu 900 000 punnan arvoisessa maalaistalossa Hertfordshiressa. Talo lasketaan Abbingtonin omaisuudeksi ja voidaan ulosmitata, mutta jos talo on vain miehen nimissä, pysyy perheen kotitalo turvassa.

Brittilakien mukaan avopuolisot eivät ole vastuussa toistensa veloista. Abbington hakeutui konkurssiin, kun naisen velat kasvoivat kuusinumeroiseksi luvuksi, kertoo Daily Mail.

Lehden mukaan konkurssiin ajautuneen henkilön velat kuittaantuvat noin vuoden kärvistelyn jälkeen.

- Olitpa naimisissa tai et, partnerillasi ei ole osuutta velkoihisi – meillä on erillinen verotus, joten lain mukaan puolisosi ei tarvitse maksaa velkojasi, lakiasiantuntija Simon Wagman kertoi lehdelle.

- Eettinen ja moraalinen puoli ovatkin sitten toinen juttu, asiantuntija lisäsi.

Freeman ja Abbington voivat elää Freemanin miljoonaomaisuudella, kunnes Abbingtonin vuoden ”karenssiaika” on ohi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    3. 3

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    4. 4

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    5. 5

      Klassinen paperilapulla yritetty ryöstö karahti karille Kuopiossa

    6. 6

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan käynnistyi Mosulissa – ääri-islamisteja moukaroidaan tykistöllä

    7. 7

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    8. 8

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    9. 9

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    10. 10

      Halla-aho pääministeri Sipilälle: Uusia hallitusohjelmaneuvotteluja ei ole tainnut vaatia kukaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. 6

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    7. 7

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    8. 8

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    9. 9

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    10. 10

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    3. 3

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    4. 4

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    5. 5

      Klassinen paperilapulla yritetty ryöstö karahti karille Kuopiossa

    6. Näytä lisää