Mervi

Viihde

Sakke Pietilä erosotkustaan: "Olisikohan Sakari Pietilän aika kasvaa aikuiseksi"

Julkaistu:

Ilta-Sanomat on keskustellut viime viikkoina Sakke Pietilän kanssa tämän avioerosta.
Sakke Pietilä tapasi kauniin tummahiuksisen naisen 2011 ja he menivät kihloihin vuosi sitten. Häitä tanssittiin kesäkuussa 2012, mutta eropaperit jätettiin elokuussa 2012. Sitten Pietilä yhtäkkiä tämän vuoden alussa perui eron, mutta päättikin jättää uuden erohakemuksen 15. tammikuuta.

- Uskoin ja uskon edelleen yhteiseen rakkauteen. Toki meillä oli ongelmia ennen liiton solmimista, mutta mietin, että liiton sinetöiminen ratkaisee ne, Pietilä kertoo.

Sakari Pietilä tunnustaa vielä, etteivät hänen tunteensa vaimoaan kohtaan ole muuttuneet.

- Rakastan häntä edelleen ja hän on aivan upea nainen. Syytän tässä asiassa vain itseäni. Jollain tavalla tämä on jotakin ihmeellistä omaa tyhmää show'tani, jota kadun, hän miettii ja huomauttaa, ettei taustalla ole muita ihmisiä.

- Olen miettinyt sitäkin, että olenko liian yliherkkä erilaisten asioiden suhteen, Pietilä sanoo.

Yhtäkkiä Sakari Pietilän tunteet tulevat pintaan ja silmistä valuu kyyneleitä. Niin koville liitosta puhuminen ottaa, että mies jopa hieman tärisee.

- Olen itselleni tavattoman vihainen myös siitä, että olen loukannut toista osapuolta ja hänen lähipiiriään käytökselläni, Pietilä sanoo tarkoittaen vaimoaan ja hänen perhettään.

Pietilä
ei pelkää tunnustaa sitä, että hän on hakenut ongelmaansa apua asiantuntijoilta. Pietilän mielestä avun hakeminen antaa voimaa.

- Olen liittoni tämän hetkisen tilanteen edessä hyvin nöyrä, hän miettii ääneen.

Pietilä
uskoo osan ongelmista johtuvan siitä, että erotessaan lähes 30 vuotta kestäneestä avioliitostaan hän ehti olla kolme vuotta yksin, jona aikana hän oppi omille tavoilleen. Kun hän sitten tapasi kauniin tulevan vaimonsa, hän ei ehkä heti ymmärtänyt, että elämä ei voi pyöriä pelkästään oman egon ympärillä.

- Nyt katsomme yhdessä eteenpäin mitä tapahtuu. Avoimesti voisi miettiä, että olisikohan Sakari Pietilän aika nyt oikeasti kasvaa aikuiseksi, kolmen aikuisen lapsen isä huokaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    3. 3

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    4. 4

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    7. 7

      Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

    8. 8

      Aftonbladet: Poliisi tutkii Tukholman keskustaan kohdistuvaa terroriuhkaa

    9. 9

      Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

    10. 10

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    3. 3

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    6. 6

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    7. 7

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    8. 8

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    9. 9

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    10. 10

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    3. 3

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    4. 4

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. Näytä lisää