Tuukka, Touko

Viihde

Valikko

Sylvester Stallone myi koiransa rahapulassa pienelle ihmiselle

Julkaistu: , Päivitetty:

Sylvester Stallone oli uransa alkuvaiheessa pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa.
Sylvester Stallone oli niin epätoivoinen rahapulassa, että joutui myymään rakkaan koiransa. Viikkoa myöhemmin hän Rocky-käsikirjoituksensa myytyä ja matka kohti läpimurto alkoi.

- Myin bullmastaffini Butkuksen pienelle ihmiselle. Eihän vissiin enää voi käyttää sanaa kääpiö? Joten puhutaan vain pienestä ihmisestä, hän sanoo Shortlist-lehdelle.

Hän sai koirastaan 50 dollaria henkilöltä nimeltä Little Jimmy.

- Kun sain myytyä Rockyn käsikirjoituksen, menin takaisin Little Jimmyn luo rukoilemaan koiraani takaisin. Hän väitti lapsiensa rakastavan koiraani. Murisin, että sinullahan on ollut koira vain yhden hemmetin viikon ajan.

- Hän halusi tapella kanssani ja sanoi tappavansa minut. Hän oli hullu mies. Enhän minä voinut tapella hänen kanssaan - minuthan olisi pidätetty. Joten lupauduin maksamaan puolet enemmän. Tai no, lopulta 3000 dollaria kaikkien uhkauksen jälkeen.

Stallone sai koiransa takaisin ja antoi vielä vastineeksi Little Johnnylle pikkuroolin Little Manina Rockyssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    2. 2

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    5. 5

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    6. 6

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    7. 7

      Eiffel-torni pimeni keskiyöllä

    8. 8

      Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

    9. 9

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    2. 2

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    5. 5

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    6. Näytä lisää