Mauno, Maunu

Viihde

NHL-hyökkääjän saaminen Ilvekseen osin Petri Nygårdin ansiota

Julkaistu:

Petri Nygård aloitti marraskuussa Ilveksen tukikampanjan, jolla onnistuttiin myymään yli 2200 t-paitaa Ilveksen hyväksi. Rahaa kertyi kymmeniätuhansia euroja.
Nygårdin Ilveksen tukikampanja mahdollisti osaltaan myös Boston Bruinsia edustavan hyökkääjän Daniel Paillen hankkimisen Ilvekseen NHL:n työsulun ajaksi.

Stanley Cup -voittaja vuodelta 2011 debytoi Ilveksessä joulukuun alussa.

- Paillen pitäisi olla meille kovan luokan vahvistus. Olimme jonkin aikaa hänen perässään ja onneksi asiaan saatiin meidän kannalta positiivinen päätös. Paillen kohdalla merkittävin juttu oli se, että hän halusi nimenomaan tulla Ilvekseen pelaamaan NHL:n työsulun ajaksi,Ilveksen päävalmentaja Raimo Helminen kertoi Ilta-Sanomille tuolloin.

Joulukuussa Ilves myös kiitti Petri Nygårdia avustaan, nimeämällä Paillen Petrin nimikkopelaajaksi. Nygård sai kiitokseksi aidon pelipaidan ja kausikortit Ilveksen otteluihin.

Kotisivuillaan Nygård kertoo aloittaneensa 12-vuotiaana pelaamaan jääkiekkoa Ilveksessä ja siitä lähtien hänellä on ollut sydämessään vain yksi joukkue, mitä tuetaan.

Tamperelainen Nygård syntyi vuonna 1974 Kristianstadissa, Ruotsissa.
Supersuosittu artisti on julkaissut yhteensä kuusi studioalbumia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    8. 8

      Kuvat: Turun kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

    9. 9

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    10. 10

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    6. Näytä lisää