Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Tuuli Petäjä-Sirén Me Naisissa: Häät hienompi saavutus kuin olympiamitali

Tuuli Petäjä-Sirén Me Naisissa: Minussa on aina asunut romantikko
Vuoden Urheilijaksi kruunatun Tuuli Petäjä-Sirénin tunteet olivat omissa häissä vielä suuremmat kuin olympialaisissa.
 
Tuulin purjelautailussa ansaittu hopeamitali viime elokuisissa olympialaisissa oli hieno saavutus, mutta vielä hienompana hän pitää omia syyskuussa vietettyjä häitään. Tuuli kertoo asiasta Me Naisille.
 
Hän meni naimisiin miehensä Villen kanssa kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Jo itse hääkirkko toi tunteet pintaan. Lauttasaaren kirkko on Tuulin isovanhempien Keijo ja Marja Petäjän suunnittelema.
 
- Tuntui hienolta viettää näin tärkeä päivä kirkossa, joka on osa sukuni tarinaa, mutta myös lapsuuteni leikkipaikka, Tuuli kertoo Me Naisten haastattelussa.
 
- Olisi tietysti trendikästä haukkua avioliittoa vanhentuneeksi instituutioksi, mutta minussa on aina asunut romantikko, joka on tiennyt menevänsä jonakin päivänä naimisiin.
 
Tuuli kertoo oppineensa urheilun avulla sen, että oma onnellisuus on asenteesta kiinni.
 
- Joskus on ihan hyvä sulkea lähimuisti sen sijaan, että jäisi rypemään virheisiin, Tuuli sanoo lehdessä.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja noin 50 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

    2. 2

      Lähteet: Manchester Arenalla esiintynyt Ariana Grande ”hysteerisessä tilassa”

    3. 3

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    4. 4

      Manchesterin poliisi: Areenalla kuollut ainakin 19, loukkaantuneita noin 50 – räjähdystä tutkitaan terrori-iskuna

    5. 5

      Poliisi suoritti hallitun räjäytyksen Manchester Arenan lähellä olevassa puistossa

    6. 6

      Silminnäkijät kuvailevat Manchester Arenan kaaosta: ”Turvamiehet juoksivat ulos samalla tavoin kuin fanit”

    7. 7

      WP: Donald Trump pyysi kahta viranomaista kiistämään tiedot Venäjä-yhteyksistä

    8. 8

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    5. 5

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja noin 50 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

    2. 2

      Lähteet: Manchester Arenalla esiintynyt Ariana Grande ”hysteerisessä tilassa”

    3. 3

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    4. 4

      Manchesterin poliisi: Areenalla kuollut ainakin 19, loukkaantuneita noin 50 – räjähdystä tutkitaan terrori-iskuna

    5. 5

      Poliisi suoritti hallitun räjäytyksen Manchester Arenan lähellä olevassa puistossa

    6. Näytä lisää