Usko

Viihde

Valikko

Iholla: Sanni erosi herätysliikkeestä, koska halusi naimisiin

Iholla-sarjan Sanni Hurtig erosi lestadiolaisuudesta.
24-vuotias Sanni puhuu paljon herätysliikkeestä eroamisestaan ensi maanantaina Avalla alkavassa Iholla-sarjassa.
 
- Ensisijaisesti eron syy on se, että itselläni oli vaikea uskoa siihen, mihin piti uskoa, Sanni myöntää.
 
- Toki myös meikit, tv-ohjelmat, bailaaminen ja hiustenvärjäys alkoivat houkutella koko ajan enemmän.

Vanhoillislestadiolaisessa, kymmenhenkisessä perheessä kasvanut Sanni erosi herätysliikkeestä puolitoista vuotta sitten, koska hän halusi naimisiin venäläisen kihlattunsa
Romanin kanssa.

- Se oli viimeinen sysäys, sillä suhdettani eri uskontoon kuuluvan ihmisen kanssa ei olisi hyväksytty. En olisi saanut avioliitollemme siunausta, Sanni sanoo.

Pariskunta on seurustellut yli neljä vuotta. Häitä juhlitaan ensi kesänä.
Suuri osa Sannin suvusta jää kutsuvieraslistasta pois.

- Sukulaiseni eivät hyväksy alkoholia, ja me teimme sen päätöksen, että meidän häissämme tarjotaan alkoholia. Jouduimme rajaamaan lähes kaikki sukulaiset pois, koska eivät hekään nauttisi sellaisista juhlista, jossa tarjotaan alkoholia, Sanni sanoo.

Sadan hengen häihin kutsutaan nyt vain perhe ja ystävät.
Torniosta kotoisin oleva Sanni kertoo olevansa siinä onnekkaassa asemassa, että sukulaiset eivät kuitenkaan hyljänneet häntä, vaikka hän erosi herätysliikkeestä 23 vuoden jälkeen.

- Myös isäni sekä yli puolet sisaruksistani ovat eronneet tästä uskonliikkeestä, joten oma perheeni otti asian ihan hyvin, Sanni kertoo.

- Meillä ei ollut muutenkaan niin tiukkaa kotona, vaan katsoimme esimerkiksi tv:tä tietokoneelta. Ulospäin piti kuitenkin näyttää, ettei meillä ole tv:tä. Sekin oli aika outoa.

Tiivis kaveriporukka kuitenkin hajosi, eikä Sanni ole pitänyt yhteyttä sen aikaisiin ystäviinsä.

- Onhan se aika pelottavaa jättää taakseen kaikki se, minkä tuntee.
Siihen aikaan liittyi myös paljon huolettomuutta, tuttuja ja samoja ystäviä ja vahvaa yhteisöllisyyttä.

Vaateliikkeessä Helsingissä työskentelevä Sanni kertoo pohtineensa uskostaan kieltäytymistä jo pitkään, sillä vapaus alkoi pikku hiljaa houkutella enemmän ja enemmän.

- Uskonliike määritteli tosi pitkään elämääni, ja minulla oli jatkuva epävarmuus kaikesta. Onhan minussa edelleen tosi paljon samaa kuin silloin, mutta nyt kaikki ovet ovat auki ja olen onnellisempi, Sanni pohtii.

- Minulla on vapauttava olo, kun ei tarvitse enää elää sellaisessa tulitikkuaskin kokoisessa maailmassa.

Suositun Iholla-sarjan toisella tuotantokaudella kameran edessä nähdään Sanni, Claudia, Marketta, Johanna ja Venla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Arttu Lindemanin erikoinen sometempaus suututti fanit – menetti tuhansia seuraajia: ”Se vähän lähti hanskasta”

    4. 4

      Kimi Räikkönen menettämässä suosituimman F1-kuskin tittelin – äänestyksen kärjessä yllätysnimi

    5. 5

      Tosi tv-tähti, 25, esittelee kenkiään ilkosillaan – jäi kiinni amatöörimäisestä Photoshop-mokasta: ”Sinulla on kaksi vatsaa”

    6. 6

      Etsintäpartio kuvasi videon hetkestä, jolloin kadonnut mies löytyi 158-kiloisen pytonin vatsasta

    7. 7

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    8. 8

      ”Mika” on maksettu seuralainen, jolla on keikkaa Oulusta Helsinkiin: ”Jotkut suosittelevat ystävilleenkin”

    9. 9

      Helsingin taksikuskit närkästyivät Bernerin lakiesityksestä – mielenosoitukseen odotetaan yli sataa autoa

    10. 10

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    3. 3

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    8. 8

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    9. 9

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    10. 10

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Arttu Lindemanin erikoinen sometempaus suututti fanit – menetti tuhansia seuraajia: ”Se vähän lähti hanskasta”

    4. 4

      Kimi Räikkönen menettämässä suosituimman F1-kuskin tittelin – äänestyksen kärjessä yllätysnimi

    5. 5

      Tosi tv-tähti, 25, esittelee kenkiään ilkosillaan – jäi kiinni amatöörimäisestä Photoshop-mokasta: ”Sinulla on kaksi vatsaa”

    6. Näytä lisää