Leo

Viihde

Valikko

Pihi miljonääri - Eero Lehti säästää vessapaperissa ja autoissa

Julkaistu:

Ilta-Sanomien Sunnuntai-liite kysyi suomalaismiljonääreiltä, miten he säästävät rahaa.
- En tiedä, missä olisin tuhlaavainen! Minut voittaa ehkä vain tyttäreni, joka on kehittänyt tarkkuuden vieläkin pidemmälle, kauppaneuvos ja kauppatieteen kunniatohtori Eero Lehti nauraa.

68-vuotias Lehti on paitsi kokoomuksen kansanedustaja, myös Suomen Taloustutkimus Oy:n perustaja ja omistaja sekä Suomen Lehtiyhtymä Oy:n omistaja. Hän on saanut innostuksensa yrittäjyyteen verenperintönä.

Lehti
on onnistunut luomaan vuosien varrella mittavan omaisuuden: viimeisimmän verotuksen mukaan hän tienasi vuonna 2011 yli kolme miljoonaa euroa, josta valtaosa oli pääomatuloja. Lehti sijoittui suurituloisten suomalaisten listan sijalle 92.

Lehti
on koonnut mittavan omaisuutensa tinkimättömällä työnteolla - ja erittäin säästäväisellä elämäntavallaan.

- Olen aika holistinen tässä asiassa. Olen saanut sellaisen kotikasvatuksen, että kun otsa hiessä markka tienataan, sitä ei saa haaskata huoletta menemään, Lehti kertoo.

Hän antaa kuin apteekin hyllyltä liudan esimerkkejä, kuinka hän omassa arjessaan nuukailee.

- En koskaan osta uutta autoa, kun on auton vaihdon aika. Käyn joka viikko kirpputorilla ostamassa jotakin, mitä tarvitsen joskus toisessa elämässä. Ostan ylipäätään aina, kun halvalla saa. Lidlissäkin ostan aina punaisella hintalapulla merkittyjä tuotteita, Lehti luettelee.

Lehden tapa kuluttaa ja ostaa "aina kun halvalla saa" saattaisi jonkun korvaan kuulostaa kaikkea muuta kuin säästäväiseltä. Lehdellä on kuitenkin selvät perusteet toiminnalleen.

- Ostaminen on mielestäni tehokkain tapa luoda varallisuutta, kun sen vain osaa tehdä fiksusti, hän napauttaa.

Yksi tapa ostaa fiksusti on panostaa määrään.

Itse ostan aina niin suurissa erissä, että mittakaava vastaa suurkeittiön tarpeita. Esimerkiksi vessapaperia ostan aina 16-64 rullan
pakkauksissa.

Myös hintatietoisuutta kannattaa pitää yllä.

- Revin systemaattisesti tehokkaat tarjoukset talteen ja käytän ne hyödyksi. Olen myös hintatietoinen: HK:n sinistä kannattaa ostaa kolme pakkausta eikä vain yhtä, Lehti tietää.

Lehti
liikkuu työnsä puolesta niin paljon, ettei hänen tarvitse erikseen ajaa tarjousten perässä - yleensä.

- En aja tarjousten perässä, ellei ole kyse jostakin hyvin erityisestä. Esimerkiksi sesonkituotteiden, kuten puutarhakalusteiden, perässä saatan ajaa pidemmällekin.

Lehti
on huolissaan Suomen hintatasosta, joka tuntuu jatkuvasti vain nousevan.

- Esimerkiksi parturikäynti maksaa vähintään 20 euroa, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa saman saan 10 dollarin molemmin puolin. Täällä arvonlisävero ja muut kustannukset nostavat hintatasoa. Se on mielestäni uhka Suomen kotitalouksille ja taloudellekin. Täällä joutuu tekemään itse sellaisia asioita, mitä muualla voi teettää palveluina, Lehti harmittelee.

"Revin systemaattisesti tehokkaat tarjoukset talteen ja käytän ne hyödyksi."

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

    3. 3

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    4. 4

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    5. 5

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    6. 6

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    7. 7

      Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

    8. 8

      Väärennetty Trump-etusivu roikkuu golfklubien seinillä – Time-lehti vaatii Trumpin yhtiöitä poistamaan kuvat

    9. 9

      Annikki Tähden ura oli vertaansa vailla – kiersi keikkalavoja kuudella vuosikymmenellä

    10. 10

      Piisamit söivät Aake Kallialan laiturin, epäilee nyt ahmattien siirtyvän Asuntomessuille: ”Harvalla piisamilla on kivitalo Saimaalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    4. 4

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    5. 5

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    6. 6

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    7. 7

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    8. 8

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    9. 9

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    10. 10

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

    3. 3

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    4. 4

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    5. 5

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    6. Näytä lisää