Tiina, Kirsi, Krista

Viihde

Valikko

Tv-lehden muhkea joulutupla on ilmestynyt!

Julkaistu:

TV-LEHTI
Jättilehdessä mukana kahden viikon ohjelmatiedot ja lähes 240 arviota!
Salattujen elämien Peppiä ja Jiriä näyttelevät Sara Säkkinen ja Mikko Parikka paljastavat Tv-lehdessä lähtevänsä rankan syksyn jälkeen rentoutumaan jouluksi Miamin lämpöön. Pari on tehnyt yhdessä Salkkari-elokuvaa Nightmare - Painajainen merellä, joka sai ensi-iltansa pari viikkoa sitten. Elokuva kiri ensimmäisenä viikonloppunaan katsotuimmaksi ohi James Bondin ja Twilightin teinivampyyrien.

-  Luulen, että tämä koko juttu valkenee minulle vasta vähän myöhemmin. Nyt on kuitenkin ollut aikamoista pyöritystä, eikä tätä vielä ihan ole ehtinyt itse tajuta, Sara sanoo.

Hämmennyksestä huolimatta hän on pystynyt myös iloitsemaan elokuvaroolistaan.

-  Kiertue oli superhauska, ja ensi-illasta nautin kyllä todella paljon. Istuin enskarissa äidin ja iskän välissä, ja olihan se hienoa, kun he molemmat olivat, että ”Nyyh, meidän Sara on tuolla...” Myös sisarukseni olivat paikalla, ja kaikki olivat innoissaan, Sara kertoo.

Salatut elämät jää tauolle joulun jälkeen perjantaina ja palaa ruutuun 14.1.2013.

IS Tv-lehden joulutuplasta löydät Salkkari-kuulumisten lisäksi pyhien parhaat musiikkiohjelmat, lastenohjelmat ja brittiläiset laatudraamat. Downton Abbeyn Michelle Dockery kertoo, mikä menestyssarjassa kiehtoo. Lue myös Timo Koivusalon haastattelu ja joulun parhaat elokuvapoiminnat.
Junior MasterChefin 12-vuotias voittaja Ida O'Mahoney loihti Tv-lehden lukijoille raikkaan jälkiruoan joulupöytään – testaa resepti!

Jättituplassa mukana myös tuttuun tapaan 61 kanavan ohjelmatiedot ja kahdeksan sivun ristikkoextra. Arvioita lehdestä löytyy enemmän kuin koskaan, lähes 240!

  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    4. 4

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    5. 5

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Hauki puri Joonasta, 28, ahnaasti jalkaan: ”Myöhemmin tuntui kuin olisi puukolla vetänyt viillon”

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Mercedekseltä yllättävä autourheilupäätös

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    5. 5

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    6. 6

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    9. 9

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    10. 10

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    4. 4

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    5. 5

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    6. Näytä lisää