Kullervo

Viihde

Danny pilkkasi yleisöä Kuopiossa: "Lämpenivät vähän hitaasti"

Julkaistu:

Savon Sanomat kertoo Dannyn solvanneen yleisöä Finnhits-keikalla Kuopiossa. Miehen itsensä mukaan kyseessä oli vitsi.

Viihdetaiteilija Danny, eli Ilkka Lipsanen ei saanut kuopiolaista yleisöä aivan mukaansa eilisellä Finnhits-keilalla.

Savon Sanomat kertoo aplodien olleen vaimeita ja mies yritti saada melua huudattamalla KalPaa ja KuPSia. Tämäkin nostatti vain mietoa innostusta.

- Oletteko te edes kuopiolaisia?!, mies älähti lehden mukaan.

Myöhemmin Iso-D kysyi yleisöltä, että jatketaanko ohjelmaa vielä. Halliin laskeutui hiljaisuus.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Vastatkaa nyt jumalauta jotain!, Danny tokaisi.

Danny itse kiistää solvanneensa yleisöä, mutta myöntää meiningin olleen keikan alussa vaisu.

- Se oli leikkimielistä, sitä ei sitten kai ole ymmärretty. Olen tehnyt tätä hommaa niin kauan, että tiedän ettei koskaan kannata asettua yleisöä vastaan, Danny sanoo IS:lle.

Hän ei kiellän Savon Sanomien väitteitä hänen sanomisistaan, mutta korostaa vitsailleensa.

Dannyn mukaan Kuopion halli oli kolho, eikä akustiikka toiminut.

- Yleisö ehkä vähän vierasti hallin akustiikkaa, joten porukka syttyi hitaasti. Lisäksi hallissa oli istumapaikat. Loppua kohden ihmiset innostuivat tanssimaankin, Danny selittää.

Finnhits-kiertueella ovat Dannyn lisäksi mukana Virve Rosti, Frederik, Tapani Kansa ja Eini.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    2. 2

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta lähtö valkeni

    3. 3

      Finnairin lento Hongkongiin palasi Helsinkiin – kone laskeutui ”tavanomaista suuremmalla nopeudella”

    4. 4

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    5. 5

      Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

    6. 6

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    7. 7

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    8. 8

      Kuski sai sairauskohtauksen, turisti pysäytti bussin jyrkänteen reunalle Itävallassa: ”Olimme katastrofin partaalla”

    9. 9

      Krista Kosonen pääosassa uudessa jättituotannossa – rikossarjassa mukana myös Game of Thrones -tähti!

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    5. 5

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    6. 6

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    8. 8

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    9. 9

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    10. 10

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    2. 2

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta lähtö valkeni

    3. 3

      Finnairin lento Hongkongiin palasi Helsinkiin – kone laskeutui ”tavanomaista suuremmalla nopeudella”

    4. 4

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    5. 5

      Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

    6. Näytä lisää