Juha, Janne, Jani

Viihde

Valikko

Jo toinen suru-uutinen Johanna Oraksen perheessä: "Tämä on kohtuuttoman kovaa"

Julkaistu:

Taiteilija Johanna Oraksen ja hänen miehensä Reijo Oraksen syksyä on rasittanut suru lapsenlapsen menehtymisestä.

- Kun lapsenlapsi kuolee, se on kenelle tahansa kova matka. Joskus on tuntunut siltä, että Jumalan aakkoset ovat loppuneet o-kirjaimen kohdalle, taide-alalla koko ikänsä työskennelleen
Johanna Oraksen aviomies Reijo Oras sanoo.

Sydäntä riipaisevalla ja raskaalla lauseella hän tarkoittaa sitä, että melkein tasan seitsemän vuotta sitten hänen lapsenlapsensa
Aku menehtyi päiväkodissa traagisen onnettomuuden seurauksena. Pieni poika oli vain runsaan kahden vuoden ikäinen.

Tänä vuonna Oraksen syksy alkoi kauniina ja täynnä mielenkiintoisia projekteja taiteilijavaimo Johannan kanssa. Sitten eräänä lokakuun päivänä puhelin soi ja isoisä Reijon maailma musteni.

Oras
sai kuulla, että hänen poikansa 20-vuotias
Noora-tytär oli menehtynyt toisen nuoren kanssa Somerolla tapahtuneessa auto-onnettomuudessa.

- Perheessämme on tapahtunut kaksi lapsen ja lapsenlapsen kuolemaa. Siinä on tasan kaksi liikaa. En ole oikein ehtinyt vieläkään toipua Akun kuolemasta, kun tuli toinen suruviesti, Reijo Oras sanoo.

 Hän huomauttaa heti perään ymmärtävänsä, ettei ole maailmassa ainoa, jolle on näin käynyt. Jokaisessa suruviestin saaneessa perheessä tunnetaan aivan varmasti samoin.

- Tämä on ollut kohtuuttoman kovaa. Jollain tavalla ihmisen on vain pystyttävä jaksamaan ja jatkamaan elämää mahdollisimman normaalisti eteenpäin.

Jumalaan aidosti uskova Reijo Oras miettii avoimesti sitä, mitä Jumalan mielessä liikkuu, kun hän ottaa perheestä lapsia luokseen.

- Noora oli ensimmäinen lapsenlapseni. Se oli kerrassaan hieno päivä, kun hän syntyi. Ensin hän oli suloinen vauva, sitten ihana lapsi ja upea teini. Hänestä oli juuri kasvamassa nuori ja kaunis nainen, jolla oli opiskelut mielessä ja paljon tulevaisuuden suunnitelmia. Sitten hänet riistettiin hänen vanhemmiltaan ja läheisiltään. Ei asiaa yksinkertaisesti pysty ymmärtämään, Reijo miettii.

Oras
myöntää, että Aku-pojan menehtymisen jälkeen hän vanheni silmissä. Nyt, kun tieto Nooran kuolemasta tuli, Oras romahti ja tunnustaa vanhenneensa vuosia.

- Selkäranka tässä on mennyt kasaan. Tunnen olevani ikääni vanhempi.

Reijo Oras asuu vaimonsa Johannan ja heidän 14-vuotiaan tyttärensä
Olivian kanssa Nizzan lähistöllä Etelä-Ranskassa. Hän on tehnyt siellä surutyötään itsekseen ja perheensä keskellä. Hyvänä tukena on ollut Johanna-vaimo, ja päiviin iloa tuova ja aina positiivisesti elämään suhtautuva Olivia.

- He ovat tukeni ja turvani, hän kiittää ja sanoo rakastavansa heitä yli kaiken, samoin kuin jo aikuisia lapsiaan sekä neljää lastenlastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    2. 2

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    3. 3

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    4. 4

      Video: NHL:n supertähdet yllättivät suomalaislupauksen – ”Sydän alkoi hakata pirun kovaa”

    5. 5

      Väkivaltainen välienselvittely Tampereella – ravintolan edessä ammuttiin käsiaseella

    6. 6

      David Hasselhoff esiintyi Raumalla – yleisö sekosi amerikkalaistähdestä, kotimaiset suosikit villitsivät: ”Ihan fiilareissa!”

    7. 7

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    8. 8

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    9. 9

      IS-reportaasi itärajalta: Nudistit valtasivat vanhan rajan

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    5. 5

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    6. 6

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    7. 7

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    8. 8

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    9. 9

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    10. 10

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    2. 2

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    3. 3

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    4. 4

      Video: NHL:n supertähdet yllättivät suomalaislupauksen – ”Sydän alkoi hakata pirun kovaa”

    5. 5

      Väkivaltainen välienselvittely Tampereella – ravintolan edessä ammuttiin käsiaseella

    6. Näytä lisää