Juha, Janne, Jani

Viihde

Valikko

Maarit Tastula: Tarjokkaita ohjelmaan riittää

Julkaistu:

TV-LEHTI
Tavalliset ihmiset tarjoutuvat Maarit Tastulan haastateltaviksi.
Tällä viikolla Tastulan vieraana Seitsemäs taivas -ohjelmassa on oopperalaulaja Jorma Hynninen, joka kertoo, kuinka moraali, ihanteet ja usko menivät uusiksi, kun hänen poikansa kuoli aidsiin.

- Jakso on tehty varta vasten isänpäivän ohjelmaksi. Se on niin koskettava isän tarina.

Maarit Tastula on haastateltavien valinnassa kunnianhimoinen ja haluaa löytää studioon oikeasti tärkeitä aiheita ja ihmisiä.

- Haastateltavan löytäminen on työssäni kaikkein stressaavinta ja hankalinta, ja se on käynyt vuosi vuodelta yhä tuskaisemmaksi. 50 minuuttia yhden ihmisen varassa on vaikea formaatti: se vaatii aika paljon myös haastateltavalta.
 
Osa haastateltavista lähtee mukaan pyytämällä, osa tarjoutuu itse.

- Tarjokkaita on kyllä aika paljon. Kuvastaa tätä aikaa, että yhteyttä ottavat myös monet aivan tavalliset ihmiset, jotka esimerkiksi sairastavat harvinaista tautia tai joilla on elämässään ollut suuria tragedioita. He päätyvät harvemmin minun ohjelmaani, mutta ohjaan heitä kyllä eteenpäin muihin ohjelmiin.

Toisaalta aina ei saa haluamaansa.

- Täytyy nöyrästi myöntää, että ikävä kyllä on niitäkin, jotka eivät koskaan minun haastatteluuni suostu, vaikka jatkan vuodesta toiseen ”häiriköintiäni”, Maarit virnistää.

- Terveisiä vaan Ritva Valkamalle!

Lue koko haastattelu uudesta Ilta-Sanomat Tv-lehdestä!

Uudessa Tv-lehdessä lisäksi:

  • Boardwalk Empiren Steve Buscemi tähtihaastattelussa.
  • Jussi Nikkilä näyttelee pääosaa uudessa Elämää suurempaa -sarjassa.
  • The Rasmuksen basisti teki dokumenttisarjan Chisusta.
  • Robin kertoo, mitä aikoo tällä viikolla katsoa.
  • Talentin kuvauksissa käy säpinä. Käy tykkäämässä IS Tv-lehdestä Facebookissa ja näe video runopoika Danielin ja runoilija Aulikki Oksasen kohtaamisesta!
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    5. 5

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    6. 6

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    7. 7

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    8. 8

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    9. 9

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    10. 10

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    6. 6

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    7. 7

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    5. 5

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    6. Näytä lisää