Soini, Veini

Viihde

Tiesitkö? Mitkä olivat John Lennonin viimeiset sanat?

Julkaistu:

John Lennon maksoi kuuluisuudesta kauhean hinnan: hänet murhattiin kotiovelleen.
Ilta-Sanomien upouudessa Beatles-erikoislehdessä kerrotaan John Lennonin tarina.

Joulukuussa 1980 John Lennon oli rauhoittunut, perheelleen omistautunut 40-vuotias mies, joka oli päättänyt viiden vuoden hiljaiselon.

Uusi levy, Double Fantasy, ilmestyi pari viikkoa aiemmin.

Mitä hänen viimeisenä päivänään tapahtui?

Joulukuun kahdeksas päivä on Lennonille touhukas.

Hän käy aamiaisella ja parturissa ja palaa sitten kotiinsa, Dakota Houseen, New Yorkin keskuspuiston länsireunalle. Vuorossa on poseerausta valokuvaaja Annie Leibovitzille, The Rolling Stone -lehteä varten.

Leibovitz kuvaa pariskuntaa ja lupaa, että nämä kuvat päätyvät lehden kanteen. Kuvissa Yoko Ono makaa vaatteet päällä lattialla ja Lennon suutelee häntä, alastomana.

Kello 16 pariskunta suuntaa Record Plant -studiolle viimeistelemään Yoko Onon uutta laulua Walking On Thin Ice. Talon ulkopuolella Lennon kohtaa Mark Chapmanin, joka pyytää nimikirjoitusta Double Fantasy -levyn kanteen. Hän saa sen.

Lennon palaa studiolta kuutisen tuntia myöhemmin. Hän haluaa poiketa kotona ennen myöhäistä illallista tarkistaakseen että viisivuotiaalla Sean-pojalla on kaikki kunnossa. Lennonit nousevat limusiinista läntisen 72. kadun puolella. Yoko menee kohti ovea edeltä, John perässä.

Chapman oli odottamassa porttikongissa. Hän vetää pistoolin esiin ja ampui viisi laukausta Lennonin selkään.

- I'm shot, I'm shot, Lennon parahtaa viimeisinä sanoinaan ja kaatuu portaille.

Ulkopuolella Dakotan turvamies, entinen CIA:n agentti
Jose Sanjenis Perdomo potkaisee Chapmanin pudottaman revolverin kauemmas. Chapman riisuu takkinsa ja hattunsa ja istuu jalkakäytävälle.

- Tajuatko mitä olet tehnyt, huutaa Perdomo.

- Ammuin juuri John Lennonin, vastaa Chapman tyynesti. Hänellä on nyt kädessään J.D. Salingerin kirja Sieppari ruispellossa.

Lennon kiidätetään Roosevelt-sairaalaan. Kun hän saapuu perille, sydämenlyöntejä ei tunnu. Lennon todetaan kuolleeksi kello 23.07.
Lääkäri kertoo Yokolle, että John on kuollut. Yokon polvet pettävät, hän putoaa lattialle ja nyyhkyttää: Oh no, no, no, no...

Mark Chapman tuomittiin murhasta elinkautiseen. Hän on voinut anoa armahdusta 20 vuoden istumisen jälkeen. Hän on hakenut sitä seitsemästi ja joka kerta anomus on hylätty, viimeksi tänä vuonna.

10 minuutin hiljaiseen hetkeen Dakota Housen edustalle kokoontui 225000 ihmistä joulukuussa 1980. 1884 valmistunut talo Central Parkin reunalla on tunnettu myös Roman Polanskin elokuvan Rosemaryn painajainen (1968) miljöönä. Talossa ovat asuneet mm. näyttelijä Laureen Bacall, säveltäjä Leonard Bernstein, näyttelijä Judy Garland ja tanssija Rudolf Nurejev.

Vain tunti murhan jälkeen Dakotan porttikongin edustalla tulvi väkeä. Levy-yhtiön pomo David Geffen oli Yoko Onon tukena, kun tämä poistuu Roosevelt-sairaalasta.

Jos haluat tietää kaiken olennaisen suosikkiyhtyeestä, osta Ilta-Sanomien Beatles - Kaikkien aikojen bändi 50 vuotta -erikoislehti!

  • The Beatles

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    2. 2

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    3. 3

      Poliisi: Barcelonan pääepäilty ammuttu

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    6. 6

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    7. 7

      Europussi oli vuosituhannen alun kuuma keräilytuote, jolla tehtiin kovia voittoja – tämä on kolikoiden arvo nyt

    8. 8

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    9. 9

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    10. 10

      Brittitoimittaja vaatii Räikköstä lopettamaan F1-uransa – ”Kimin olisi jo aika tajuta...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    7. 7

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    8. 8

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    9. 9

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    2. 2

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    3. 3

      Poliisi: Barcelonan pääepäilty ammuttu

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    6. Näytä lisää