Olga, Oili

Viihde

Valikko

Mitä kuuluu Metsoloiden Erkille eli Kari Hakalalle?

Julkaistu:

1993-1995 Ylellä pyörinyt Metsolat nosti koko kansan suosikiksi Erkki Metsolaa näytelleen Kari Hakalan.
Kari Hakala, 57, puhui Ilta-Sanomille roolistaan supersuositussa Metsolat-sarjassa vuonna 1994.

- Olen näytellyt yli 20 vuotta eri teattereissa ja freelancerinä. Tämä Metsolan Erkin rooli oli sitten se lopullinen läpimurto.

Vuonna 1994 kuvausten välissä Hakala työskenteli ohjelmaisäntänä laskettelukeskus Paljakassa.

- Hauska sattuma, että mäkimiehen rooli johdatti minut myös siviilityössä laskettelurinteeseen. Suunnittelen ja toteutan keskuksen ohjelmapuolta, mutta kyllä suurin syy Kainuussa viihtymiseen on tämä ainutlaatuinen luonto, Kari Hakala kertoi tuolloin.

Hakalan tahti oli tiukka sarjan jälkeen. Hän veti kolmetuntista Markuksen evankeliumi -monologiaan pahimmillaan kahdeksan kertaa vajaan kahden viikon aikana.

Hakala sairastui burn-outiin 1990-2000-lukujen vaihteessa ja oli työkyvyttömänä puolitoista vuotta.

Vuonna 2009 hänen loppuunpalamisensa synnytti Tampereen Teatteriin
Eläkepommi-musikaalin.

- Jotkut 20-vuotiaat pääsevät eläkkeelle. Ajattelin, että ehkä minäkin. Yritin turhaan eläkkeelle, ja siitä lähti syntymään Eläkepommi, hän sanoi IS:lle 2009.

Samaan aikaan tv:ssä pyörivät Metsoloiden uusinnat.

- Minä en sitä katso, mutta lapset katsovat. He sanovat "Isä, olet ihan eri näköinen". Niin ovat hekin. Kun sarjaa tehtiin, lapset olivat 0-vuotiaita. Nyt poika on 180-senttinen korsto.

Kari Hakala aloitti työnsä Kemin kaupunginteatterin johtajana elokuun alussa 2012, mutta pesti loppui koeaikaan.

Kari Hakala on ilmoittanut jättävänsä työnsä koeajan päätyttyä.
Hakala solmi Kemin kaupunginteatterin kanssa kaksivuotisen sopimuksensa huhtikuun alussa. Sopimukseen kuului myös optio kahdesta lisävuodesta.

Hakalan lähdöstä uutisoi ensimmäisenä Yle Perämeri.

Teatterin henkilöstön luottamusmies Jukka Lempinen kertoo IS:lle, ettei yhteispeli teatterilla lähtenyt toimimaan. Henkilöstön toiveesta johtajan pesti ei jatku. Hakalan poissaolot vaikuttivat ikävällä tavalla teatterin toimintaan.

Muistele Metsolat-sarjaa tästä (Yle Elävä arkisto).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    5. 5

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    6. 6

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    7. 7

      Mörön kauden pilannut vitsaus selvisi – näin sairautta hoidetaan

    8. 8

      Yhdysvaltain kongressi sopi uusista Venäjä-pakotteista – vastoin Trumpin hallinnon selkeää linjaa: ”Kovat esitykset välttämättömiä”

    9. 9

      Tero Pitkämäelle helppo keihään Suomen mestaruus – jäi kauas kauden kärkiheitostaan

    10. 10

      Anssi Kela mursi jalkansa kesken Tavastian-keikan – fanien lavalle heittämät ruusut saivat aikaan tapaturman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    7. 7

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    8. 8

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    9. 9

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    10. 10

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    5. 5

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    6. Näytä lisää