Miia, Mira, Mirva

Viihde

Valikko

Vares-kirjailija puhuu julkisuudesta: Paljon tulee kutsuja kokkiohjelmiin

Helsingissä Kirjamessuilla lauantaina vieraillut Vares-dekkaristi Reijo Mäki keksi tarinoita jo nuorena poikana.
Suositun Vares-kirjasarjan kirjoittanut Reijo Mäki haaveili kirjailijan urasta jo nuorena poikana. Tarinoiden keksimisen hän aloitti alle 10-vuotiaana.

- Sinikantisiin vihkoihin kirjoitin inkkaritarinoita, Mäki kertoo IS:lle.

Vares-dekkarit ovat olleet huippu-suosittuja ja kirjasarjasta on tehty useampi elokuva, jotka on myyty ulkomaille.

Mäki ei ole osallistunut käsikirjoitusprosessiin. Hän kertoo olevansa enemmän yksinäinen susi, kuin ryhmätyöskentelijä, joten hän antoi vapaat kädet Solar-tuotantoyhtiön Markus Selinille.

- Olisi jäänyt monta kirjaa kirjoittamatta, jos olisin ollut jollain tavalla mukana elokuvien teossa, kirjailija pohtii.

Vares on tehnyt kirjailijasta julkisuuden henkilön, mutta Mäki kokee, ettei hänen tarvitse esiintyä julkisuudessa muuten, kuin puhuessaan omista teoksistaan.

- Aika paljon tulee kutsuja kokkiohjelmiin sun muihin, mutta olen tehnyt päätöksen, etten mene mukaan mukaan, Mäki kertoo tarvitsevansa myös työrauhaa.

Tänä vuonna julkaistu Vares-kirja Sheriffi on uuden trilogian ensimmäinen osa. Seuraava osa Intiaani on työnalla ja kolmas kirja Cowboy julkaistaan vuonna 2014. Muiden Mäen teosten tapaan, myös trilogia sijoittuu Turkuun.

- Se on se Suomen villi länsi, dekkaristi naureskelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    2. 2

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    3. 3

      Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

    4. 4

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. 6

      Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

    7. 7

      Jari Lindström kertoo HS:lle hetkestä, jolloin kaksi ministerisalkkua vei sairaalaan: Aivoinfarkti oli lähellä

    8. 8

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    9. 9

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    10. 10

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    5. 5

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    6. 6

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    7. 7

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    10. 10

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    2. 2

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    3. 3

      Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

    4. 4

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. Näytä lisää