Petri, Pekka, Petra

Viihde

Valikko

Riku Korhonen Sylvi-sivustolla: "Seksiä 180 naisen kanssa"

Julkaistu:

Kirjailija Anna-Leena Härkösen aviomies Riku Korhonen avautuu seksikumppaneistaan ja parisuhteestaan naisille suunnatulla Sylvi-sivustolla.
Tänä viikonloppuna Helsingin kirjamessuilla mukana oleva Riku Korhonen avautuu elämästään hyvin yksityiskohtaisesti Kymmenen tuopin haastattelussa, jossa ideana  on juoda kymmenen tuoppia olutta ja samalla tehdä haastattelua.

Olut tekeekin tehtävänsä, sillä Korhonen innostuu kertomaan esimerkiksi seksikumppaniensa määrän.

- Monenko naisen kanssa sä Riku olet muuten ollut sängyssä?, haastattelija kysyy.

- Sadankahdeksankymmenen suunnilleen. Mulla oli tosiaan sellainen vaihe, että mä tykkäsin panna. Nykyään inhoan koko touhua, Korhonen kertoo.

Hänen mielestään vieraiden naisten kanssa keskusteleminen on kiihdyttävintä, mitä voi olla.

Korhonen myöntääkin olevansa hyvä kuuntelija.

- Sitä on treenattu. Sen takia jossain vaiheessa pimppaa tuli ovista ja ikkunoista. Toivottavasti tämä nyt ei kuulosta lesoilulta, koska en halua sen kuulostavan, mies toppuuttelee.

- Sitten jonkin ajan päästä ajattelee että what the hell, what have i been doing’. Ja tämä vaihe päättyi siihen, kun me tavattiin Anskun kanssa, Korhonen kertoo viitaten vaimoonsa Anna-Leena Härköseen.

"Mahtava suhde"

Haastattelussa keskustellaan myös Korhosen kirjoittamista kirjoista.

Lääkäriromaanin hän kirjoitti oman itseinhon terapiaksi.

- Lääkäriromaani liittyy siihen, että silloisen avoliittoni loppuvaiheessa nussin ympäriinsä silloin kun olisi pitänyt pitää huolta avovaimosta, jonka äiti oli juuri kuollut syöpään. En osannut. Katsoin parhaaksi työnnellä penistäni vääriin ihmisiin, Korhonen kertoo avoimena.

Villeistä seksikokeiluistaan huolimatta hän tunnustautuu yhden naisen mieheksi, sillä hän kehuu suhdettaan Härköseen.

- Mahtava suhde! Meillä on kyllä niin ihanaa! Mutta silti naisen ja miehen välillä on sotatila, se vaan on niin, kirjaiija kertoo.

Lue haastattelu täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    5. 5

      Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

    6. 6

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    7. 7

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    8. 8

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    9. 9

      AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    10. 10

      Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    6. 6

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    7. 7

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    8. 8

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    9. 9

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    10. 10

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    5. 5

      Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

    6. Näytä lisää