Teijo

Viihde

Valikko

HIM aiheutti kaaoksen – sadat fanit täyttivät tavaratalon

Hiljaiselossa uutta albumiaan työstävä HIM teki pitkästä aikaa ensimmäisen julkisen esiintymisensä Helsingin Stockmannilla.
Perjantai-illansuuhun ajoittunut nimikirjoitussessio oli kerännyt paikalle satoja faneja jo useita tunteja ennen tilaisuuden alkamista. Jopa sadan metrin mittainen jono ulottui pitkälle tavaratalon toiselle puolelle saakka.

Idoliensa nimikirjoituksia jonottaneita oli saapunut paikalle myös ulkomailta. Paikalla kuuli suomen lisäksi myös englannin-, ranskan-, espanjan- ja saksankielistä keskustelua. Jonottajien ikähaarukka oli varsin laaja, aina teini-ikäisistä 60-vuotiaisiin saakka.

Suurin kaaos keskittyi Ville Valon ympärille, kun yhtye viimein astui vähäeleisesti esiin ja ryhtyi vanhojen kappaleidensa soidessa kirjoittamaan faneille nimikirjoituksiaan.

Tilaisuudessa oli myös myynnissä viimeiset 100-lippua uutena vuotena Tavastialla järjestettävälle Helldone-festivaalille, jolla HIM perinteisesti soittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Outi Nyytäjä on kuollut

    2. 2

      Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

    3. 3

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Vettel ja Räikkönen eturiviin Venäjän F1-kisassa – huikea trilleri aika-ajoissa!

    7. 7

      Raskaan sarjan tyrmäyskoneen tavoitteena järjetön omaisuus – ”Jos pääsen 100–150 miljoonaan, miksei tähdätä miljardiin?”

    8. 8

      Sofia Belórf sai Sara Siepiltä neuvoja sinkkuuteen – fitnesskaunotar kauhistui nykysinkkujen menosta: ”Olen kysynyt, onko tämä normaalia?”

    9. 9

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    10. 10

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    7. 7

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    8. 8

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    9. 9

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Outi Nyytäjä on kuollut

    2. 2

      Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

    3. 3

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. Näytä lisää