Martta

Viihde

Valikko

Britney Spearsin huumeiden värittämät vuodet - Isä eli jatkuvassa pelossa

Julkaistu:

Jamie Spears pelkäsi tyttärensä hengen puolesta.
Poptähti Britney Spearsin hermoromahdun on jälleen päässyt otsikoihin. Sam Lufti, joka väittää itseään laulajan ex-manageriksi on vienyt jälleen kerran tähden oikeuteen, ja vaatii 15 prosenttia naisen ansioista vuosilta 2007 ja 2008.

Spearsin vanhempien asianajaja Leon Goldstone kertoi oikeudessa, että isä Jamie Spears pelkäsi tyttären huumeidenkäytön lähtevän käsistä.

- Jamie eli jatkuvassa pelossa, että jossain vaiheessa katsoo televisiota ja näkee tyttärensä kuolleen, Gladstone kertoi Reutersin mukaan.

Gladstone todisti siviilioikeudenkäynnissä Sam Luftia vastaan, joka oli Spearsin yksi läheisimmistä ystävistä tähden alamäen aikoihin vuosina 2007 ja 2008. Lufti muun muassa säänteli hermoromahduksen aikoiin ketä tähti sai nähdä ja ketä ei.

Ennen tyhtymistään tähden manageriksi, hän työskenteli huoltoasemalla, eikä miehellä ole kunnon dokumenttia näyttää siitä, että hän olisi missään vaiheessa tehnyt sopimusta laulajan kanssa.

Lufti on haastanut oikeuteen myös Spearsin vanhemmat. Hän väittää Spearsin isän lyöneen häntä rintaan yhteenotossa. Jamie Spears kertoo vain tönäisseensä miestä.

Äiti puolestaan on saanut herjaussyytteen.

Oikeudenkäynti on raottanut sekasortoista aikaa, jolloin Spears ajeli päänsä kaljuksi. Ajanjakson aikoihin laulaja käytti paljon huumeita ja hänet määrättiin kahdesti psykiatriseen hoitoon, hän menetti lastensa huoltajuuden ja laulaja määrättiin takaisin isänsä holhoukseen.

Britneyn ei odoteta todistavan oikeudenkäynnissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    2. 2

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    3. 3

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    6. 6

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    7. 7

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    8. 8

      Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

    9. 9

      Huominen Putinin vierailu näkyy jo Savonlinnassa – tällä alueella saatat nähdä presidentit torstaina

    10. 10

      Kaksi autoa tuhoutui täysin tulipalossa Lieksassa – palopaikalta pakeni pikkupoika kovaa vauhtia toiseen suuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    5. 5

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    6. 6

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    7. 7

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    8. 8

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    9. 9

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    10. 10

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    2. 2

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    3. 3

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    6. Näytä lisää