Iivari, Iivo

Viihde

Maria Jungnerin sairausloma jatkuu - "Ajoitus ei voisi olla huonompi"

Julkaistu:

Maria Jungner joutui tiistaina selkäleikkaukseen pitkään vaivanneen välilevytyrän vuoksi.
- Leikkaus meni hyvin, mutta sairauslomaa on ainakin marraskuun puoliväliin, Maria kertoo IS:lle puhelimitse Jorvin sairaalasta.

Kuukauden lisäloma jo neljä kuukautta kestäneen sairausloman päälle ei enää tunnu houkuttelevalta, vaikka lepo onkin vielä tarpeen.

- Ajoitus ei olisi voinut olla huonompi. Toivon, että toipuisin nyt vain mahdollisimman nopeasti, kuntavaaleissa uudelleen ehdolla oleva Maria toteaa.

Olotila ei vielä keskiviikkona ollut muutoinkaan erinomainen, sillä nukutuslääkkeet saivat Marian huonovointiseksi.

- Onhan tämä aika tukala olotila. Selkä on tosi kipeä, ja tässä on jatkuvaa pientä huimausta.

Vaalityö ei ole ainoa syy, miksi Mariaa harmittaa olla toimettomana.

- Minulla on jo ikävä töihin ja näkemään työkavereita. Kotona ollessa tajuaa, että työ on kuitenkin positiivinen asia elämässä, Ylen tv-kuuluttaja pohtii.

Miehensä
Mikael Jungnerin elokuisen sydänkohtauksen jälkeen lepo oli Marialle tarpeen, mutta nyt lepoa on ollut jo liiaksikin.

- Itselleni on toki tehnyt hyvää levätä, kun takana on rankka syksy, mutta nyt en kaipaa enää yhtään lepoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    8. 8

      Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

    9. 9

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    10. 10

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    8. 8

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    9. 9

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    10. 10

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. Näytä lisää