Akseli

Viihde

Valikko

Sara Chafak esiintyi kymmenelle miljoonalle tv-katsojalle - bikinikuviensa ansiosta

Miss Suomi 2012 Sara Chafak seurasi eilen Tukholmassa Make Up Storen Spellbound-trendimuotinäytöstä.
Miss Suomi Sara Chafak elää tällä hetkellä suuressa epätietoisuudessa.
Vieläkään ei ole varmaa, järjestetäänkö Miss Universum -kilpailu tänä vuonna. Hallitseva Miss Suomi on perinteisesti ollut Suomen edustaja.

- Kisat stressaavat. Elän valtavassa epätietoisuudessa. Yritän tehdä valmisteluja kaiken varalta, puvut ovat suunnitteilla ja treenaan ahkerasti. Varmuutta kisoista ei silti ole, Sara harmitteli.

Saralla on tieto, että kisan voittaja valitaan 11. joulukuuta. Mitään tarkempaa tietoa edes kisojen järjestyspaikasta ei kuitenkaan ole.
Miss Suomi -kilpailuja tähän saakka järjestänyt Finnartist Oy sekä Saran kolme manageria seuraavat päivittäin, kuuluuko Miss Universum -organisaatiosta mitään.

Sara on löytänyt netistä tiedon, että Miss Universum 2013 valittaisiin jo ensi vuoden toukokuussa.

Poikaystävä Tuomas jäi tällä kertaa Suomeen, kun Sara oli Tukholmassa. Pariskunta palasi vastikään lomamatkalta Dubaista. Lomamatkaan muuttui viime hetkellä työmatkaksi, kun Sara osallistui Arabimaissa näkyvän Joelle-tv-sarjan kuvauksiin.

- Ohjelma näkyy parissakymmenessä maassa ja sillä on noin kymmenen miljoonaa katsojaa. On kiva saada näkyvyyttä sielläpäin maailmaa.

Suosittu tv-show halusi Saran ohjelmaan bongattuaan tämän maailmalle levinneet Floridan-loman bikinikuvat helmikuussa. Oma osuutensa oli myös multimiljonääri
Mohammed Al Habtoorilla, jonka kanssa Sara juhli toukokuussa Cannesissa.

Kihloja 21-vuotiaalla Saralla ja hänen rinnallaan seitsemän vuotta pysyneellä poikaystävällä ei ole vielä odotettavissa.

- En halua menettää kruunuani kesken vuoden. Miss Suomen pitää olla naimaton, eivätkä kihlatkaan ole sallittu, Sara naurahti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    4. 4

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Selvitys lapsipornosta tuomitun päiväkodista valmistui: Tampereen kaupunki teki virheen

    7. 7

      IS seurasi – Tappara voitti dramaattisesti jatkoajalla

    8. 8

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    9. 9

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    10. 10

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    8. 8

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    4. 4

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. Näytä lisää