Leena, Matleena

Viihde

Valikko

Näin asuu Erja Häkkinen - katso kuvat miljoona-asunnosta

Julkaistu:

Erja Häkkinen kutsuu Hans Välimäen Ranskan-loma-asuntoonsa uudessa tv-sarjassa.
Monacossa kahden lapsensa kanssa asuva Erja Häkkinen esittelee Etelä-Ranskassa sijaitsevan loma-asuntonsa tv-katsojille 28. elokuuta, kun huippukokki Hans Välimäki kyläilee Erjan luona tv-ryhmän kanssa.

Erja loihtii mestarikokin avustuksella lampaanpotkaa ja pannacottaa viikonloppuasuntonsa keittiössä.

- Erja on kiinnostunut raaka-aineista ja haluaa oppia ruuanlaitosta lisää, Hans kehuu ohjelmassa.

Erjan vaaleanpunainen kivitalo löytyy jonkin matkan päästä Monacosta, Ranskan puolelta, vehreiden vuorten keskeltä.

Ylhäällä rinteellä olevalla tontilla on uima-allas ja aurinkotuolit, ja pihalta on upeat näkymät alas laaksoon. Sisältä talo on sisustettu maalaisromanttisesti tummalla puulla, ja seinissä on osittainen tiiliverhoilu.

Aivan kuka tahansa ei Monacossa voisi edes asua, sillä rikosrekisterit, perhesuhteet ja jopa pankkitilit tutkitaan asukkaaksi pyrkiviltä tarkoin.

- Täällä pitää olla jonkin verran rahaa pankkitilillä - muistaakseni noin 500000 euroa, että voi maksaa oman terveydenhoidon ja muut kulut. Taustat pitää olla kunnossa, Erja toteaa ohjelmassa.

Hansin matkassa MTV3-kanavalla tiistaisin 28. elokuuta alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Poliisi tutkii mysteeriruumista Joensuussa – kuka on joesta löytynyt nainen?

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    6. 6

      Palkinnoksi 100 jäätelöä – Joanna, 11, pääsi näyttämään taitojaan aikuisten yleisurheilun SM-kisoissa

    7. 7

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    8. 8

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    9. 9

      Jätskikassalla saatetaan tarvita henkkareita! Mojito-mehujää hämmentää: ”Siinä tuli mukava nousuhumala”

    10. 10

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    4. 4

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. 6

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    7. 7

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    8. 8

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    9. 9

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    10. 10

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Poliisi tutkii mysteeriruumista Joensuussa – kuka on joesta löytynyt nainen?

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    6. Näytä lisää