Oliver, Olivia, Oiva

Viihde

Valikko

Essi Pöysti jatkaa politiikassa yrittämistä

Julkaistu:

Vuoden 2009 Miss Suomi Essi Pöysti, 25, lähtee kunnallisvaaliehdokkaaksi Helsingin kokoomuksen listoilta.
Essi Pöysti oli myös eduskuntavaaliehdokkaana viime vuonna kokoomuksen listoilla.

Kansanedustajan paikka jäi saamatta, mutta kiinnostus politiikkaan on säilynyt. Essi ei koe ristiriitaa missitaustansa ja politiikan välillä.

- Mielestäni ulkonäkö on vain plussaa. Se ei tarkoita sitä, että ihminen olisi tyhmä.

Valtuutettuna Essi ajaisi asioita, joita pitää itselleen läheisinä ja tärkeinä. Näitä ovat esimerkiksi nuoret ja heidän terveydenhuoltonsa sekä Helsingin koiravero, jota voisi Essin mielestä miettiä uudestaan.

Vaikka töitä riittää jatkuvasti sekä sairaanhoitajana, mallina ja juontajana, hän aikoo löytää aikaa myös kampanjoimiselle.

Seuraavia eduskuntavaaleja kaunotar ei mieti vielä.

- Mennään nyt hetki kerrallaan, Essi sanoo.

Pöysti on ammatiltaan sairaanhoitaja ja hän pitääkin mallin töitä nykyisin enemmän harrastuksena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    2. 2

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    5. 5

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    6. 6

      Teemu ja Sirpa Selänne Monacon FI-radan kuuluisassa tunnelissa keskellä yötä: käytössä erikoinen kulkuneuvo – ”Aika hyvä, vähän hidas...”

    7. 7

      Raju ukkosmyrsky Moskovassa: ainakin 13 kuollut

    8. 8

      Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    5. 5

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    6. 6

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    7. 7

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    8. 8

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    9. 9

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    10. 10

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    9. 9

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    10. 10

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    2. 2

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    5. 5

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    6. Näytä lisää