Atso

Viihde

IL: Tummaihoinen valittiin Mannerheimiksi

Julkaistu:

Tummaihoinen, afrikkalaissyntyinen ja englantia puhuva ulkomaalainen on valittu Ylen torstaina julkistettavan Suomen Marsalkka -elokuvan päähenkilöksi, kertoo Iltalehti.
Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen ei suostu kertomaan, pitääkö Iltalehden tieto paikkansa.
 
Elokuvan tuottaja Erkko Lyytinen vahvistaa lehdelle ainoastaan sen, että kyseessä ei ole suomalainen henkilö.
 
- Hän on oman alansa huippu, ihan kansainvälisellä tasolla. Hän otti hienosti roolin haltuun ja vei sen kunnialla läpi, Lyytinen kertoo Iltalehdelle.
 
IS:n tavoittama Lyytinen ei halua kommentoida aihetta enää millään tavalla ennen torstaita. Hän on parhaillaan editoimassa ja viimeistelemässä kaikessa hiljaisuudessa tehtyä elokuvaa.
 
- Alun perin ei ollut tarkoitus tehdä tätä elokuvaa salassa, mutta sitten päätimme hoitaa kuvausvaiheen ihan hissukseen, elokuvahanketta Yleisradiossa vetänyt Lyytinen kertoi viime viikolla IS:lle.
 
Suomen Marsalkka -nettisivujen mukaan kaikki näyttelijät ovat ulkomaalaisia. Tuotantoryhmässä on mukana noin 20 suomalaista elokuva-alan tekijää. Näyttelijöiden nimet julkistetaan torstain tiedotustilaisuudessa.
 
Lyytinen kirjoittaa tänään julkaistussa blogissaan, että elokuvaa on ollut aikaisemmista vaikeuksista ja ongelmista huolimatta hauska tehdä.
 
- Uskallan sanoa, ettö ainakin onnistuimme löytämään Mannerheimista lämpimän ja inhimillisen puolen, Lyytinen kirjoittaa blogissaan.
 
Ylen tuottama Suomen Marsalkka -niminen elokuva saa maailman ensi-iltansa 28.9. Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla. Myöskään festivaalijärjestäjillä ei ole vielä mitään tietoa tulevasta elokuvasta.
 
Elokuvaprojekti tuli kaikille yllätyksenä keväällä. Mannerheimista kertovaa elokuvaa onkin tehty kaikessa hiljaisuudessa ulkomailla. Vain yksi kohtaus on kuvattu Suomessa, Degerössä. Kyseessä on elokuvan ainoa sotakohtaus.
 
Pienen budjetin elokuva on kuvattu ennätysajassa. Elokuvan kuvaukset aloitettiin keväällä ja heinäkuun loppuun mennessä kuvaukset olivat jo ohi.

Nopean valmistumisen mahdollisti workshop-metodi, jolla käsikirjoitus työstettiin. Elokuvan tekijät muodostivat kohtaukset yhdessä työpajojen aikana.

Mitä mieltä olet Ylen ratkaisusta? Keskustele alla olevassa kommenttikentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    2. 2

      Putinin ja Niinistön päivällinen jouduttiin katkaisemaan kesken – Putin sai jäätelönsä vasta oopperan väliajalla

    3. 3

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    4. 4

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      EK8: Suninen paukautti pohjat – suomalaisilla kolmoisjohto

    7. 7

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    8. 8

      Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

    9. 9

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    10. 10

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    7. 7

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    8. 8

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    9. 9

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    10. 10

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    2. 2

      Putinin ja Niinistön päivällinen jouduttiin katkaisemaan kesken – Putin sai jäätelönsä vasta oopperan väliajalla

    3. 3

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    4. 4

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. Näytä lisää