Petri, Pekka, Petra

Viihde

Valikko

Marja Tiuran rohkea rooli piiskanaisena - katso kuvat!

Julkaistu:

Marja Tiura antaa piiskan laulaa - mutta vain Pirttikosken kesäteatterin näytelmässä Mäkisen Jussi ja matalin totuus.

Marja Tiuralla on näytelmässä Tytti Tuunaisen rooli. Kylän häntäheikki on kymmenen vuotta sitten jättänyt raaskaana olevan naisen ja luikkinut Kuwaitiin.

Nyt valesheikki palaa kotomaahan haareminsa kanssa, ja Tiuran näyttelemä rokkimimmi Tytti antaa äijälle selkään oikein äidin kädestä.

- Pohjolan nainen näyttää, miten miestä käsitellään, Tiura sanoo.

Marja Tiuran mukana olon piti tulla yleisölle yllätyksenä, mutta tietenkin se vuoti lehtiin.

- Ei se mikään valtakunnansalaisuus ollut, mutta yllätys olisi ollut hauska juttu.

- Kyseessä on sivurooli. Nyt iski paniikki ja alkoi pelottaa, että ihmiset luulevat että se on isompikin rooli.

Piiskan heiluttajana Tiura on kieltämättä vakuuttava.

- Rooli on lyhyt, mutta intensiivinen. Hauska rooli.

- Jännittää, muistanko vuorosanat. Jos unohdan, täytyy tempaista hatusta. Poliitikkona olen siihenkin tottunut.

Tiura ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Pari vuosikymmentä sitten hän näytteli Vaahteramäen Eemelissä Eemelin äitiä, ja kahdeksan vuotta hän oli harrastajateatteriliiton puheenjohtajana.

Ensi-ilta oli kesäteatteria realistisimmillaan. Vettä tuli kuin Esterin kaivosta ja se vaati veronsa.

- Todelliset teatterin ystävät ovat paikalla, Tiura sanoi.

Välillä verikin lensi, kun Tiura tappoi hyttysiä. Kun asu oli kohtalaisen niukka, niin itikoilla oli hyvät mestat. Tiuran vastaisku oli Thaimaasta hankittu moskiittokarkoitin.

- Kun se tehoaa moskiittoihin, tehoaa se hyttysiinkin, Tiura tuumi.

Marja Tiura ei aio asettua ehdolle syksyn kuntavaaleissa.

- Niin olen päättänyt, ellei sitten joku ufo laskeudu maan päälle. Keskityn työntekoon, Tiura sanoo.

Tiura on perustanut oman yrityksen, jonka toimialana on mainonta, markkinointi, viestintä, verkostoituminen, yhteiskuntasuhteet.

- Tarkoitus on saattaa yhteen henkilöitä, joista on hyötyä toisilleen, Tiura sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    2. 2

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    3. 3

      Kaksi tunnetta, joista tietää parisuhteen olevan todella ohi

    4. 4

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    5. 5

      ”Olit kaikkien ystävä” – murhatun naisen läheiset jättivät koskettavat hyvästit

    6. 6

      Video: Usain Bolt kokeili ensi kerran pituushyppyä – tällainen oli supertähden leiskautus

    7. 7

      ”Bordellikooma-Lamar” puhuu suunsa puhtaaksi ex-vaimostaan – Khloe Kardashianilta julma intiimihuijaus

    8. 8

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    9. 9

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    10. 10

      Hallitus vannoo: Sote- ja maakuntauudistus toteutuu 1.1.2019

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    6. 6

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    7. 7

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    8. 8

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    9. 9

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    10. 10

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    2. 2

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    3. 3

      Kaksi tunnetta, joista tietää parisuhteen olevan todella ohi

    4. 4

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    5. 5

      ”Olit kaikkien ystävä” – murhatun naisen läheiset jättivät koskettavat hyvästit

    6. Näytä lisää