Tiina, Kirsi, Krista

Viihde

Valikko

Peter Pan ja Leena liitävät Musiikkiteatteri Palatsin estradille

Julkaistu:

Skotlantilaisen kirjailija J.M. Barrien vuonna 1902 julkaisema Peter Pan jaksaa on viehättänyt kaikenikäisiä jo 110 vuoden ajan ja synnyttää yhä uusia tulkintoja alkuperäistarinasta.

Viime kesänä Mikä-Mikä-Maassa asuvan pojan luona vierailtiin Särkänniemessä esitetyn lastenmusikaalin kautta, mutta nyt tuotannosta on rakennettu suurempi versio, jonka ensi-ilta on Tampereen Musiikkiteatteri Palatsissa 15.toukokuuta

Peter Pan, Leena, Jukka ja Mikko matkaavat musikaalin merkeissä ihmeelliseen satumaailmaan, jossa he kohtaavat niin Helinä Keijun, kadonneet pojat kuin pelottavan Kapteeni Koukun. Aikaisemmin Queen-musikaalissa Freddie Mercuryna vakuuttanut Kimmo Blom suoriutuu tyylikkäästi myös Peter Panin roolista, ja Tangomarkkinat-kilpailua torstaina seuraavat voivat kannustaa Leenaa esittävää Elisa Lairikkoa tämän tavoitellessa semifinaalipaikkaa.

Esityksen iloisinta ja näkyvintä joukkoa ovat kuitenkin nuoret näyttelijät, jotka osallistuvat musikaaliin omien opintojensa ja koulunsa lomassa, täydellä sydämellä.

Tutustu koko perheen musikaaliin katsomalla IS TV:n video - haastattelussa tietysti niin Peter Pan kuin Leenakin!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    5. 5

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Uusi johtolanka 26 vuotta sitten kadonneen Ben-pojan tapauksessa – BBC: katoamispaikalta otetuissa esineissä merkkejä verestä

    8. 8

      Tällaista ruokaa Putinille tarjotaan Savonlinnassa: Kalaa, sieniä ja olutta

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    9. 9

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    10. 10

      Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    5. 5

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    6. Näytä lisää