Elviira, Elvi

Viihde

Valikko

Yölintu hajosi – ex-jäsenillä uusi yhtye!

Julkaistu:

Viime vuoden lopulla hajonneen Yölintu-yhtyeen entiset jäsenet ovat perustaneet uuden yhtyeen.
Lemmenklaani-yhtyeen viidestä vakiojäsenestä peräti neljällä on vahva Yölintu-tausta.

Yhtye perustettiin helmikuun lopulla. Nyt Lemmenklaani on julkaissut ensisinglensä Mitä sen on väliä.

– Olimme alkuvuonna parin kuukauden ajan aika tyhjän päällä, ja aloimme miettiä, pitäisikö alkaa taas soitella yhdessä. Ja kuinka ollakaan, asiat etenivät nopeasti ja pyörä alkoi pyöriä, rumpali Mika Lilja kertoo.

Lilja, kitaristi Matti Fredriksson ja basisti Kari Heiskari erosivat Yölinnusta joulukuussa yhtyeen sisäisestä työsopimuksesta syntyneen riidan seurauksena. Lisäksi yhtyeessä soittaa Yölinnun perustajajäsen, vuosi sitten Yölinnusta lähtenyt kitaristi Markus Kuusijoensuu.

Liljan mukaan välit vanhoihin bändikavereihin, laulaja Simo Silmuun ja hänen veljeensä Mattiin, ovat kunnossa.

– Meillä on hyvät välit. Simosta en ole kuullut mitään, mutta Matin kanssa olemme soitelleet lähes päivittäin. Mitään ei ole jäänyt hampaankoloon, Lilja kertoo.

Kuvaavaa on, että molempien yhtyeiden asioita hoitaa sama henkilö, promoottori Timo Niemi.

Lilja ei haluakaan kommentoida kovinkaan syvällisesti syitä Yölinnun taannoiseen hajoamiseen.

– Emme vain löytäneet yhteistä säveltä työsopimuksen suhteen. Sen enempää en halua asiaa tarkentaa. Menneet ovat menneitä.

– Yölinnun uudetkin jäsenet ovat meidän kavereita, joten ei meillä ole mitään ongelmaa siihen suuntaan. Elämä jatkuu, ja jokainen tekee tahollaan sitä, mitä haluaa, Lilja kuittaa.

Lilja vihjaa jopa, että Lemmenklaani saattaisi tulevaisuudessa suostua yhteiskeikkoihinkin Yölinnun kanssa.

– Ilman muuta lähdetään samaan paikkaan soittamaan, jos joku sellaisen haluaa tilata! Lilja ilmoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    2. 2

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

    4. 4

      Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

    5. 5

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    6. 6

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    7. 7

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    8. 8

      Tuore elämäkerta paljastaa karuja yksityiskohtia prinsessa Dianan ja Camillan väleistä – raivokohtauksia ja pakkomielteistä mustasukkaisuutta

    9. 9

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    10. 10

      Kommentti: Kokoomus riitelee sotesta nyt kaikkien kanssa – onko ovella jo kolmas hallituskriisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    3. 3

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    6. 6

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    7. 7

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    8. 8

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    9. 9

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    2. 2

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

    4. 4

      Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

    5. 5

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    6. Näytä lisää